maanantai 29. syyskuuta 2014

Syksyn blogilempparit osa 1

Vihdoin sain käytyä kaikki linkittämänne blogit lävitse, eli toisaalta tämä sitkeästi jo kolmatta viikkoa viihtyvä flunssa tuli hyvään saumaan, onpahan ollut ajanvietettä.
Tässä tulisi nyt kolme ensimmäistä tämän syksyn lukulistaltani löytyvää lemppariani pienen perustelun kera. 

Ensimmäinen lemppari blogini on  27- vuotiaan kaunottaren hyvänmielen lifestyle blogi. Tämä blogi on kaikkea sitä mistä minä pidän. Inspiroiva nainen kirjoittaa elämästään kera kauniiden kuvien ja koukuttavan tekstin, tämä on ehdottomasti se blogi jonka minä avaan kun olen käpertynyt viltin alle, villasukkien, suklaan sekä teen kanssa. Tämä blogi kantaa ryhdikkäästi nimeä  Tanian silmin  
Tanian blogiin olen eksynyt jo bloggauksen alkumetreillä, kiitos siis Tania sinulle aktiivisesta kommentoimisesta, tuosta lähtien blogisi on ollut yksi koukuttavimmista sekä olet ollut yksi "bloggaaja idoleistani".





Toiseksi syksyn blogilemppariksi pääsi paksuna by the realm of maria, tämä blogi saa jopa väsymyksestä uupuneen äidin eli minut haaveilemaan seuraavasta lapsesta, on tuo vauvamasu niin uskomattoman suloinen. Ruudun takaa löytyy ikäiseni nuori nainen, suuri elämänmuutos edessään. Kauniit kuvat, sujuva teksti sekä blogin positiivinen ilmapiiri sai minut vakuuttuneeksi. Pähkinänkuoressa blogi on mielestäni ytimekkäästi sanottuna laadukas. Jään innolla odottamaan lapsen syntymistä ja vauvantuoksuista arjesta kirjoittelua. Marian blogi oli minulle uusi tuttavuus, joka jää ehdottomasti lukulistalleni.



Kolmas blogi oli minulle myös täysin uusi tuttavuus. Blogi on nimeltään bloggaajan vaimo, tämä blogi osui ja upposi ensisilmäyksellä.  Päästin pari riemun kiljahdusta, kun avasin tämän blogin ensikertaa, ihan totta. Kokonaisuudessaan kaunis blogi, jonka suuret hyvänlaatuiset kuvat vetivät puoleensa.  Blogi pursuaa ihania sisustusjuttuja sekä houkuttavia reseptejä. Jos itse ei niin välitä kokkauksesta, kannattaa silti käydä kuolaamassa ruokakuvia (varoitus, ei nälkäisenä)
Älyttömän hyvä valinta myös sellaisina päivinä kun tekstin lukeminen tökkii, tästä blogista saat paljon myös irti vain kuvia katselemalla. Tuon kaiken kruunaa söpöt hauvat, en kestä! Niin ja tietysi niin upeasti sisustettu koti, että huh huh.


Ja nyt on pakko mainita nimellisesti myös nämä ihanuudet jonne eksyn useasti

äiti ja melukylän lapset

 OUR JORNEY 
 
suloista sotkua

Ei herkkuja mahantäydeltä, joten jatkoa on siis luvassa ainakin kolmen blogin verran, sen verran koukuttavia blogeja te linkittäneet kirjoitatte.

Super fiilis, tällaisista blogeista saa niin uskomattoman paljon energiaa omaan blogiinsa, nyt vauhdilla tutustumaan kaikkiin postauksessa  mainittuihin blogeihin, jos et ole kyseisiin vielä eksynyt.




25 kommenttia:

  1. Ompa kivasti toteutettu postaus, tästä löyty itsellekin uutta luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kiva tehdä ja mukava kuulla että onnistuin :) jee, tosiaan kaikki super kivoja blogeja!

      Poista
  2. Ihanaa että Suloista sotkua löytyi täältä! Kiitos siulle<3 Haikein mielin jätin sotkut taakseni ja siirryin uuteen. Ihanaa silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, mietin tätä postausta tehdessä olisiko pitänyt ohjata uuteen blogiisi mutta päätin suloista sotkua blogin pääsystä lempparilistaani jo linkityksen jätettyäsi joten annoin suloisen sotkun olla omana itsenään :)<3

      Poista
  3. Eikä mäkin päässyt listalle! <3 Kiva että tykkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, pääsit koska täytyyhän blogisi mainita kun sinne niin useasti eksyn... :)<3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) mulla olisi vaikka mitä ideoita blogin suhteen, jos vaan sais vuorokauteen lisää tunteja ja ne katkonaiset yöt kokonaisiksi niin juttua riittäis!

      Poista
  5. Listasit ihania blogeja, joista muutama löytyy minunkin lukulistalta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, sillä nuo on kyllä lukemisen arvoisia :)

      Poista
  6. Olen yllättynyt ja otettu, kiitos! Ihanasti kuvailit blogiani ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja täytyy vielä mainita, etten pahemmin ole kommentoinut vaikka blogiasi nyt linkityksen jälkeen oon useasti lukenut, vuorokaudessa tunnit niin vähissä pikkuisen kanssa että ehdin vain lukemaan tai katselemaan kuvia :) kiitos sinulle ihanasta blogistasi <3

      Poista
  7. Voi Tiia miten ihana ja ystävällinen oletkaan!!!! Niin kauniisti minusta ja blogistani kirjoitit, itku pääsee!!! :`) Oon kyllä tosi tosi otettu nyt <3

    Oon muuten tykästynyt myös tuohon Marian blogiin tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tania olet kaiken ansainnut,tykkään blogistasi niin hirmuisen paljon, en siis yhtään ihmettele miten olet edennyt bloggaajana huimasti, Onnea saavutuksistasi <3

      Poista
    2. Nöyrä kiitos :`) <3 On ollut myös ilo seurata teidän elämää ihan alkumetreiltä saakka :*

      Poista
  8. Oi miten ihanasti toteutettu postaus! Tosi kivasti olet kuvaillut suosikkiblogejasi. :) Pari blogia löytyy minunkin lukulistaltani.

    VastaaPoista
  9. Ihanasti kirjoitettu! ♥ Tämä oli kyllä niin piristys tähän iltaan, kiitos tuhannesti. :) Tanian silmin on yksi omistakin suosikeistani, mutta pitää käydä läpi nämä muutkin! :)

    VastaaPoista