tiistai 24. helmikuuta 2015

KAKSISTAAN

Mä olen onnekas siinä suhteessa, että olen kasvanut kokonaisessa perheessä. En tiedä mitään yksinhuoltajuudesta enkä eron jälkeisestä ahdistuksesta. Me ollaan nyt (ja ollaan oltu aina) arjet pojan kanssa kaksin, isin työkuvioiden sekä opiskelujen vuoksi. Yksin nukkumaan käydessä ajatukset ajelehtivat pakostikkin kysymyksiin miten ihmeessä mä tästä kaikesta taas selvisin ja mitä jos tämä olisikin pysyvää?


Mä en yhtään ihmettele, että monet suhteet kaatuvat ensimmäisen vauvavuoden aikana. Kulunut vuosi on ollut parisuhteelleni rankoin, mitä sitä kieltämään. Vasta silloin, kun toinen on poissa osaa arvostaa niitä hänen ärsyttäviäkin puoliaan.

Iltaisin on ehkä vaikeinta. Laitan yksin lapsen nukkumaan ja annan hyvän yön suukon isinkin puolesta. Kerron missä isi on ja montako yötä vielä on, että voi leikkiä isin kanssa. Montako yötä vielä on, että isi laittaa Niilon peiton alle. 
Ja montako kertaa äiti vielä syöttää iltapuuron, kunnes on isin vuoro.
Päivällä ikävää ja ahdistusta ei kerkeä miettimään, kun kädet ovat täynnä työtä.

Ikävän lisäksi tunnen myös surua, surua siitä että isi ei saa kokea tätä kaikkea. Ajatuskin siitä, että en näkisi poikaani kokonaiseen päivään saa kyyneleet silmiini. Ehkä tämä on syy siihen, miksi kuvaan aivan kaiken sekä videoin minuutti tolkulla päiväämme. En vaan haluaisi, että isi jää mistään paitsi. Whatsapp keskustelumme avulla yritän parhaani mukaan kertoa päivästämme. Se onkin täynnä kuvia ja ”et ikinä arvaa mitä Niilo nyt teki”- juttua.

Vaikka elänkin rankinta aikaa mitä olen koskaan elänyt, osaan nauttia tästä. 
Kun iltaisin pysähdyn hiljentyneeseen taloon, tulee mietityttä "en taaskaan saanut mitään aikaiseksi, vaikka todellisuudessa olen hengähdystaukoni ansainnut.
 Ja hetken siinä istuessaan tajuaakin, mitä kaikkea saikaan päivän aikana aikaiseksi.

                  Isin lisäksi elämässä kaipaan omaa-aikaa, haluaisin löytää aikaa harrastuksille. Mutta tiedättekö miten vaikeaa on hankkia itselle sitä omaa-aikaa? Se kyllä nimittäin olisi mahdollista oman IHANAN tukiverkostoni vuoksi. Jotenkin vain kun on tottunut hoitamaan arkea yksin, kuvittelee ettei sieltä kalenterista löydy mitenkään itselle aikaa. Kyllä siellä on, jos vaan antaisin itselleni mahdollisuuden.



Vaikka nautin arjesta kaksistaan poikani kanssa, on kolmistaan silti kivointa. Silloin ollaan kaikki yhdessä, kokonaisena perheenä.  Ei, en todellakaan sano, että tietäisin näiden viikkojen ja kuukausien enkä edes vuodenkaan jälkeen mitään yksinhuoltajana olemisesta.Sillä sydämessäni tunnen että isi olisi täällä jos voisi. Mutta vielä muutama vuosi takaperin en olisi uskonut, että itsestäni löytyy näinkin reipas ihminen. 


Se fiilis, kun isi tulee tuliaiskassit rapisten kotiin on mahtava. Hän kaivaa kassista tuliaisia meille molemmille, aivan kuten etelän loman jälkeen. Mutta lomasta tässä ei ole kysymys, vaan meidän arjesta. Arjesta mihin me kaikki ollaan niin totuttu.

Kun katselin näitä valokuvia tuli olo, että voin olla ylpeä. Taidan tehdä merkittävää työtä?


Kiinnostaisiko teitä kuulla lisää arjestamme,  siitä mistä arkipäivämme koostuu?





14 kommenttia:

  1. Yksinhuoltajana koen, että se on helpompaa, kuin suhteessa mutta kuitenkin yksin. Siihen tottuu, ei ikävöi samalla tavalla kun ei ole mitä odottaa. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia!

    Minäkin kirjoittelin eilen samaisesta aiheesta blogiini. Me ollaan Hugon kanssa keskimäärin oltu kerran kuukaudessa viikko kahdestaan, kun mies lähtee myyntiviikoille (hän on myyntiedustaja) aina jonnekin ihan liian kauas meistä. nytkin ollaan taas viikko kahdestaan. No, kohta on perjantai ja isi tulee kotiin, voi sitä pojan riemua <3 Mies sanoikin, että ei aijo enää käydä ulkopaikkakunnilla töissä kuin pari kertaa vuodessa sen viikon, kun ei kuulemma saa siitä niin paljoa irti. Tämän viikon jälkeen hän pysyy kotikaupungissa ja tekee normaalia 6-8h työpäiviä. Ihanaa saada meidän perheen iskä takaisin :)

    Tsempit sinne ikävän kanssa, onneksi meillä on nuo ihanat pojat seuranamme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tuttua sitten sullekkin tää arjen pyörittely kahden käden voimin. Joo todellakin, onneksi meillä on ihanat poikamme <3 jaksaa miten päin vain!

      Poista
  3. Tuttu tunne:) meilläkin kun mies on käytännössä 7 päivää 10 stä poissa.

    VastaaPoista
  4. Meillä isi meni ekan kerran reissutöihin kun poika oli 1kk. Silloisen reissun piti kestää 2kk, mutta homma pitkittyi puoleksi vuodeksi. Toki isi tuli sitten aina viikonloppuisin kotiin. Nyt pian taas olisi tiedossa uusia reissutöitä, kauhulla ja ilolla odotan:). Nautin yksinolosta, mutta pojan ikävä isiä on jotain kamalaa katsottavaa :(.

    Sitä tosiaan arvostaa toista paljon enemmän kun on hetken hoitanut arkea täysin yksin. Vaikka se mies välillä sotkee, eikä osaa laittaa astioita koneeseen niin on se vaan kultaakin tärkeämpää että se arjessa on se toinenkin.

    Tsemppiä arkeen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempeistä, niitä tarvitaan :) mäkin oon oppinut nauttimaan ettei tarvitse aikatauluttaa kun omat juttuni lapsen kanssa, mutta niinku sanoin isi kotona on parasta.

      Poista
  5. Ihania kuvia teistä!

    VastaaPoista
  6. Olipas suloisia kuvia teistä <3 Arkipostaukset kiinnostaa, lukisin mielelläni!

    Lastenhuoneenkapina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! <3 arkipostauksia siis kirjottelemaan... :)

      Poista