perjantai 27. helmikuuta 2015

ota kiinni, jos saat


Hassua, miten nopeasti kaikki kävi. Tuo vain otti omat jalat allensa ja antoi mennä. Ja nythän tuo menee jo niin, että välillä itseänikin hengästyttää. Päivä päivältä vauhti kiihtyy ja ensimmäiset juoksu askeleetkin on jo kirjattu ylös. Välillä mennään hupskeikkaa, mutta jokainen pyllähdyskään ei enää hätkäytä.

Alussa mentiin perinteisesti, kuin bambit liukkaalla jäällä, mutta päivä päivältä askel kävi varmemmaksi. Omat jalat ovat selkeästi menneet hetkittäin, jopa äidin edelle. Enää, kun ei tarvitse kyhjötellä vain toisten jaloissa, vaan voi omin pienin töppösin häippästä toiseen huoneeseen. Ja miten kivaa onkaan kiivetä kaikkialle, apinanpojan tapaan.



Vaikka meno onkin hurjaa, en kaipaa yhtään aikaa jolloin pään tukeminen oli ajankohtaista. Ihanaa, että lapsemme kasvaa ja oppii isojenpoikien juttuja. Odotan kovasti päivää, kun voimme molemmat kävellä läheiseen puistoon, toistaiseksi tuo ulkona käveleminen niin kovasti jännittää. Eiköhän se siitä. Ehkäpä viimeistään silloin, kun kuralätäköt kuivuvat pois?

Hetkittäin uskallamme jopa viettää aikaa vain kuuloetäisyydellä. No onneksi, sentään äitikin on vielä top-listan suht kärjessä. Sillä kutsupyyntööni vastataan varmoin "läp,läp,läp"- askelin. Toivottavasti tuo läpsytys soi korvissani vielä useamman vuoden. Hellyyttävintä, ikinä!



Ja se riemu mikä pojasta loistaa, kun voi itse hallita omia polkujaan. Mitäköhän tuo pieni pää ajattelee, onko maailma valmiina seikkailuun?

Sniif, hän on pian jo vuoden.

5 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana hän ja kuinka ihanasti kirjoitat ♡ meinas tulla tippa linssiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 terkkuja teille molemmille meiltä kaikilta:)

      Poista
  2. Apua miten ihana kirjoitus kaikenkaikkiaan. Hymykorvissa ja kyyneleitä pidätellen luin kirjoituksen.
    Niilo on valtavan suloinen! Ja tuo punainen tukka <3

    VastaaPoista
  3. Mä odotan kanssa, että meillä aletaan kävelemään ilman tukea! Kärryt on parhaat ilman niitä ei vielä uskalleta kävellä! :)

    VastaaPoista
  4. Kävelemään oppiminen on varmaan niitä parhaimpia juttuja! <3 Sellasia, mitä itekin muistan jopa vanhemmilta tytöiltä, vaikka aikaa on kulunut :)) Silti kävelemään ja puhumaan oppimisessa on mukana kuitenki vähän haikeutta - niinku "apua, mulla ei oo enää vauvaa..". Ainakin itellä tän viimesen kohdalla - yrittää muistaa / ikuistaa / pitää kiinni kaikista pienistäkin jutuista, koska enhän mä ikinä enää tällasta koe.. Ainakaan omalla kohdalla. Mut sitten seuraavaks lapsenlapsia odotellessa :DD (nimimerkillä: apua, ei kai musta vielä mummoa sentään tule)

    VastaaPoista