sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

SATA EUROA TARJOLLA !!


Siis mitä minä? Wuhuuu! Omg ja kaikkea muuta riemunloikkaa sekä sadetanssia tuli vedettyä, kun voitin kaksplus blogipäivillä 200 €:n lahjakortin lastentarvike myymälään. Ja eikä siinä vielä kaikki, minulla olisi 100€:n lahjakortti myös teille lukijoilleni arvottavana ! Tämä 100 €:n arvoinen lahjakortti käy kaikissa lastentarvike myymälöissä.


Hetkeä ennen arvontaa olin arasti nostanut käteni ylös ja myöntänyt, että tein virhe hankinnan turvaistuimen kanssa ja lähes kyynelehtien sulattelin ajatusta yli 300 €:n hukkaan heittämisestä ja uuden tuolin budjetin aloittamisesta, kunnes lastentarvikkeen esittelijä halusi turvaistuin esittelyn jälkeen vielä ilahduttaa yhtä meistä bloggaajista sekä hänen lukijoitaan. Voi juku olen tästä vieläkin niin iloinen! Kerrankin arpaonni oli puolellani. Ei siis varmaan ole yllätys mihin oman lahjakorttini sijoitin? No, turvaistuimeen tietysti. Meillä oli siis palkki-istuin enkä suosittele kenellekkään (omien kokemuksieni perusteella). En edes tiedä miksi menin sen hankkimaan kun noin pieni lapsi ei edes saisi matkustaa kasvot menosuuntaan päin. No virheistä oppii ja nyt poika matkustaa mukavasti, mutta turvallisesti.




Eipä muuta kuin osallistumaan, kommentti boxiin sana mukana sekä s-postiosoitteesi ja loppuun voit rustata mihin voisit kyseisen lahjakortin käyttää (tämä ei ole pakollinen). Vain rekisteröityneet lukijani ja baby showerista facebookissa tykänneet voivat osallistua tämän muhkean lahjakortin arvontaan.
Ja täytyy mainita, että sain aivan älyttömän hyvää palvelua vantaan suurmyymälän lastentarvike liikkeessä, nips naps sekunneissa kävi uuden turvaistuimen asennus autoomme ja tyytyväisenä kurvailimme kotio päin uuden istuimen kanssa.

Turvallisia kilometrejä kaikille ja onnea arvontaan! Arvonta suoritetaan viikon päästä sunnuntaina 8.3.

100 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! Käyttäisin voiton uusiin rattaisiin jotka on jo pitkään ollu ostoslistalla :)

    Kuu.jarva@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! Mä käyttäisin lahjakortin vauvakeinuun, toinen lapsi tulossa niin helpottais varmasti arjessa :)!
    Haajanen94@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana:) meillä myös menisi turvaistuimeen. Annu.markkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa :) sijottaisin rahan joko turvaistuimeen tai rattaisiin :) miisaminni@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa! Lahjakortti menisi stokke tripp trapp syöttötuoliin, jota meillä ei vielä ole :)
    maaliskuununelma@outlook.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa! :)
    lotta24_@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana! Lahjakortti menisi ensimmäisen lapsen hankintoihin kuhan tältä jännittämiseltä uskaltaa mitään alkaa ostelemaan :D

    noora.pauliina.a@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa! :)
    Varmasti löytyisi käyttöä tälle lahjakortille meiltäkin! Jos ei muuten, niin kummipojalle voisi hankkia "isojen poikien turvaistuimen" :)
    suvi. leppanen1 @gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana! :) Ei nyt tule tähän hätään mieleen mitä lahjakortilla voisi hankkia, mutta uskon ettei käyttämättä jäisi! :)

    sirie@hotmail.fi

    VastaaPoista
  10. Mukana! Vaunuihin ostaisin seisomalaudan ja tulevalle pikkusisarukselle jotakin tarpeellista mitä vielä puuttuu hankkimatta :)
    jennn_yy@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana! Käyttäisin uusiin matkarattaisiin 😊

    ellu1990@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa ! :)
    babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Oi oi, mukana! Veikkaanpa että joihinkin menopeleihin tulisi käytettyä, tai sitten pienempiin vauvantarvikkeisiin ja leluihin :)
    hulivilini@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana! Käyttäisin tulevan pikkusisaruksen hankintoihin, esim tuplarattaisiin :)

    saanuska.s@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana! Meilläkin olis tarvelistalla uus turvaistuin..
    meeri.tukiainen38@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana :) rattaisiin menis :)

    Piia.kahkola@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana :) hts turvaistuimeen menis :) email blogissa tarvittaessa 😊

    VastaaPoista
  18. Oi että, mukana! Käyttäisin lahjakortin turvaistuimen hankintaan, meilläkin on sellaisen hankinta pian ajankohtaista. Seurailen teidän touhuja facebookin ja instagramin kautta. :)
    anna.nivala@netti.fi

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa! :) Käyttäisin pojan uuteen istuimeen myös :) smige_94@hotmail.fi

    VastaaPoista
  20. Mukana! Ostaisin turvaistuimen tai matkarattaat :) karjalainen02@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa :)
    Ida-maria93@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa! :)

    lovebeyondwordsblog@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mieletön tuuri käynyt! :)

    Mukana arvonnassa.

    babiator@outlook.com :)

    VastaaPoista
  25. Mukana! 😊 Melissa.juusela@gmail.com Ostaisin vauvalle vaunut ❤

    VastaaPoista
  26. Mahtava arvonta! Ehdottomasti mukana. Meilläkin menisi tuo summa luultavasti uuteen istuimeen, sillä turvakaukalo alkaa jo jäädä uhkaavasti pieneksi. :)
    vuosielamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana arvonnassa!

    Käyttäisin sen matkasänkyyn mikä tulisi mummilaan, koska poika ei muussa suostu nukkumaan kuin omassa sängyssä mikä on myös matkasänky eli helpottaisi pojan nukkumista mummilassa, koska on viikottai pari kertaa hoidossa, mutta vain sen ajan minkä kärsii eli kiire on aina omaan sänkyyn nukkumaan. Ja muut petivaatteet ja patjan saisi samalla ostettua! Niiin tarpeeen ois! Nimittäi ite "leikattu" äippäpakkauksen patjasta pätkä patjan jatkoksi niin se menis mummilaa patjasysteemiksi päikkäripatjaksi ja uusi kotiin.

    anna.pesu@outlook.com

    VastaaPoista
  28. Mukana :)! Ja ilman muuta matkarattaisiin sijoittaisin, meidän yhdistelmät on kovin hankala menopeli pieniin kauppaliikkeisiin :/.

    mira.haapaniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana! Turvaistuimen hankintaan menisi :) roosa.nen@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Mukana! Ostaisin uuden tuolin pojalle ku syöttis ei oo enää niin kiva pojan mielestä!

    VastaaPoista
  31. mukana arvonnassa. Ostaisin varmaan syöttötuolin tai jotain muuta tarpeellista!

    henna.muukkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  32. mukana totta kai :)

    lottakin@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! Sijoittaisin lahjakortin uusiin rattaisiin tai kuopuksen syöttötuoliin. :) tujole @ gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana! :)
    rosa.suonsaari@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hyvä tuuri sinulla, onnea siis! :)

    Mukana arvonnassa myös!
    kunaitikelaa@outlook.com

    VastaaPoista
  36. Mukana ollaan :)

    yasmine.anttila@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana :)
    mansik.ka@suomi24.fi

    VastaaPoista
  38. Mukana!
    tittageorgiev@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. Mukana tottakai!
    Ei epäilystäkään ettenkö käyttäisi tätä ihanaan 1 v ja 11 kk vanhaan kummipoikaani Onniin.
    Välissä 170 km ja näkee liian harvoin, ni sit pitää aina lelliä toinen piloille ku näkee :)
    Reetta.toivainen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  41. Mukana :) Ostaisin varmaankin tuplarattaat :)
    marimeri_@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Mukana :) Ostaisin varmaan pyörään istuimen.
    minakinhaluankaiken@hotmail.fi

    VastaaPoista
  43. Mukana ollaan! :) En kyllä osaisi tältä seisomalta sanoa mihin lahjakortin käyttäisin. Mahd. tulevien sisarusrattaiden ostoon, uuteen turvakaukaloon tms. :) Onnea voitostasi, kiva voitto kyllä!

    VastaaPoista
  44. Mukana!!
    sannatare@hotmail.com
    Käyttäisin myös pojan uuteen turvaistuimeen :)

    VastaaPoista
  45. Mukana

    mammanmussut @gmail.com

    VastaaPoista
  46. Täytyy sanoo, että tottakai itteä vähä harmitti ku ei voittanu sitä, mutta niinku sanoin sullekki siellä jo, että oikeeseen osotteeseen meni voitto kyllä! Just ku sitä aiemmi olit puhunu siitä teijän turvaistuin ongelmasta, niin ää nniin onnellinen että sä just voitit sen!

    Mutta joo siis, mukana arvonnassa! :) nothingbutahuman@gmail.com

    Täytyy sanoo, että mä en kyllä vielä tii' mihin sen käyttäsin - jos sattuis niin hyvä tuuri (en siis ikinä voita mistään mitään :D) että tällä kertaa voittasin niin miettisin siinä vaiheessa vasta, etten joutuis pettymään :D Olis vaikka mitä mihin sen summan vois käyttää.

    VastaaPoista
  47. Mukana arvonnassa :)

    saija.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  48. Mukana! Pyöränistuimeen sijoittaisin :) tiina.akerman @ gmail.com

    VastaaPoista
  49. Ihan oikeelle meni voitto :)
    Jos itse voittaisin niin rattaisiin menisi. Jasmin.kauko@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukana minäkin :) lahjakortti käytettäisiin turvakaukaloon tulevalle murulle! kymppiplussanaiti@outlook.com

    VastaaPoista
  51. Mukana, totta kai!! :)
    Meillä tuo raha menisi ihan varmasti rattaisiin, tai sitten uuteen turvaistuimeen, mikä tulee kaukalon jälkeen poitsun kasvaessa! :)
    meri.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Mukana! taija.tykkylinen@gmail.com

    Meilläkin menisi joko turvaistuimeen tai Emmaljungan Super Viking-runkoon, niin sais pelkkää vauvaakin kuskata :)

    VastaaPoista
  53. Mukana :) Käyttäisin tulokkaan tarvikkeisiin :)

    lapsestaaikuiseksi@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana! Ostaisin vauvalle turvaistuimen valmiiksi :) janinamarianne@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Mukana! Kolmannen muksun turvaistuimen hankinta on edessä viimestään kesällä eli luultavasti istuimeen käyttäisin :) kasvukausi@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Mukana minäkin! :) meilläkin varmaan hankittaisi seuraava istuin.. Onnea voitosta! ahlfors.pinja@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana arvonnassa! :) ostaisin varmaankin turvaistuimen tai matkarattaat. piia.valkeinen@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukana! Ostaisin kuopukselle turvaistuimen, koska turvakaukalo jää pian pieneksi :)
    tiia.lindfors@outlook.com

    VastaaPoista
  59. Eikä! Mikä palkki-istuin teillä on? Meillä on nimittäin Recaron semmoinen ja ite oon tykänny, tai tyttö on tykänny ja sitä myötä myös minä. Meillä ei oikein toi selkä menosuuntaan matkustaminen ollut kivaa, tai oikeestaan se oli tytön mielestä ihan hanurista ja matkat oli täyttä helvettiä huudon takia.

    Nyt kuitenkin iski pienoinen paniikki, että eikö se olekaan sitten se paras vaihtoehto... Luin kyllä juttua, että selkä menosuntaan matkustamista suositellaan ainakin 3-vuotiaaksi asti, mutta jotenkin sitten se unohtui. Ja pakko myöntää, että ehkä vähän tuhahtelinkin jutulle, koska meidän automatkailu on nykyään niin mukavaa... mutta ehkä sitä voisi silti harkita paluuta selkä menosuntaan. Ehkä. En tiedä. Äää. :D

    Osallistunpa nyt sitten tähän arvontaankin, hankitalistalla on ollut jo hetken aikaa matkarattaat, mutta ehkä sinne ilmestyi nyt sitten uusi istuinkin... :D ida.alanen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan autoliiton sivuilta lainattua:
      Palkki-istuimen ero muihin on lähinnä siinä, että sen ainoa kiinnityspiste on lapsen keskiruumiin kohdalla poikittain. Turvavyöratkaisuissa yhdet vyöt tulevat lapsen hartioiden yli, toiset keskivartalon poikki ja viisipisteistuimessa vielä kolmannet jalkojen välistä.

      Onnettomuudessa tulee yleensä äkkipysähdys ja usein auto menee keula edellä. Törmäyksessä kasvot menosuuntaan matkaava lapsi tekee heiluriliikkeen. Siinä tulee niin sanottu piiskaheilahdus, jonka voima kohdistuu lapsen kaularankaan. Tuloksena on helposti kaularangan vammoja, koska lapsen pää on painava verrattuna muuhun vartaloon.

      selkä menosuunnassa istuessa tätä ei pääse tapahtumaan, koska selkänoja ottaa vastaan lapsen painoa.

      Mä ehkä jossain vaihees kirjotan lisää tosta virheostoksesta :)

      Poista
  60. Mukana arvonnassa :) tanya.saukkio@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Mukana mahtavassa arvonnassa! Voitto menisi varmaan syöttötuoliin :) arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukana arvonnassa :) Itse käyttäisin lahjakortin muutamiin hyviin imetysliiveihin :)
    kristahan10@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Uusille matkarattaille olisi tarvetta =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa! Ehkä matkarattaat minäkin hommaisin. Vanhoista lähti kahva irti :/
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  65. Apua, huikee palkinto!! Ja onnea voitostasi, varmasti tuntui upealle! :)

    Minä myös tein niiiin ison virheen turvaistuimen hankkimisen kanssa, että melkein itkettää (tai itkettikin). Hugon pappa soitti muutama viikko sitten, "täällä olisi liikkeessä tämmöinen hyvä turvaistuin, täyttää eu standardit ja turvallisuusvaatimukset, alennuksessa 99e". No minähän annoin isälleni luvan ostaa se ja maksoin hänen tililleen summan. En tajunnut kysyä merkkiä ja tarkistaa netistä, mitkä arvosanat se oli saanut.

    Olin huojentunut, kun kauan "pitäisi"- listalla ollut hankinta oli suoritettu ja tällä kertaa vielä päästiin näin edullisesti kun ei meidän taloudessa sitä rahaa ylimääräisiä ole. Voi että sitä pettymyksen määrää, kun sitten näin merkin ja aloin katsomaan autoliiton sivuilta sen arvosanaa, "Heikko". Lisäksi turvaistuinta ei saanut muuta kuin katse menosuuntaan päin, enkä halua Hugoa vielä niin päin istumaan. Olin kyllä niin raivoissani, miksi tällaisia edes myydään!!!

    En ikinä laita Hugoa mihinkään heikkoa arvosanaa saaneeseen tuoliin istumaan, kyllä arvokkaimmalla asialla pitää olla turvallista matkustaa. Eli taas meilläkin on hankinnassa hyvä, turvallinen ja hyvät arvosanat saanut turvaistuin. Ahdistusta tosiaankin vain aiheuttaa tuo lovi jo valmiiksi pienessä budjetissa, kun nuo hyvät turvaistuimet ovat niin kalliita.

    Tämä olisi aivan huikea palkinto, myös meille niinkuin varmasti jokaiselle osallistujalle :)

    laskettuaika(a)hotmail.com

    -Iina

    VastaaPoista
  66. Mukana! :) Pienemmän tytön turvaistuimeen menisi meilläkin!

    VastaaPoista
  67. Oooh pakko osallistua!!! Meillä ois justiinkin edessä turvaistuimen osto Ellalle! Oispa huippuu voittaa! Eli mukana ollaan! :) mylovenea (at ) gmail . com <3

    VastaaPoista
  68. Erittäin kova palkinto ja mulla olisi kyllä käyttöä, eli pakko osallistua :) Eilen juuri ystäväni kysyi minua kummiksi, eli varmasti kummilapselle tulisi ostettua tarpeellisia juttuja <3 Oon uutisesta edelleen häkeltynyt ja hyvin onnellinen :)

    salmiranta88@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Mukana arvonnassa!

    Matkarattaisiin :)

    aaannna@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana! elina.petajaniemi@hotmail.com Matkarattaat ois ostoslistala :)

    VastaaPoista
  71. Mukana arvonnassa ! Lahjakortin käyttäisin tytön uuteen turvatuoliin.
    saaranensaana@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Mukana arvonnassa :) Lahjakortista olisi apua rattaiden ostamisessa yhdistelmien tilalle joissa ei mahduta enää montaa viikkoa nukkumaan. aadajacarina@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Mukana! Me tarvittais uudet rattaat, joten lahjakortti menisi siihen :)
    yonnasblog@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Mukana! :) Ehkä jotkut hyvät perusrattaat tulisi hankittua... :) peikkopaprika@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mukana! Isommalle lapselle pitäisi ostaa uusi turvaistuin 😊

    VastaaPoista
  76. Oi ja sähköposti on rpoikela@ulapland.fi

    VastaaPoista
  77. Mukana! Luultavasti käyttäisin turvakaukalon ostoon! :-)
    annakokkonen32@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Mukana!:)
    Käyttäisin lahjakortin uusiin rattaisiin.
    krisseee-@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Mukana <3 Pikku neidille täytyisi matkarattaat ostaa seuraavaksi.
    johannasuoste@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Mukana ollaan.
    Ehdottomasti uusi turvapenkki poitsulle tulee hommattua. :)

    hemuli87@hotmail.com


    http://blogit.kaksplus.fi/blogi/yksinhuoltajaaidiksi2011/

    VastaaPoista
  81. Mukana! :)
    Uusi turvaistuin olisi meilläkin hankintalistalla :)

    marivuori89@outlook.com

    VastaaPoista
  82. honkanenveera@gmail.com

    Seuraan fb ja lahjakortin käyttäisin yhdistelmävaunuihin. Esikon la ensikuussa :)

    VastaaPoista
  83. Mukana lauraidak@gmail.com
    Tuplat pitäis ostaa, siihen menis lahjakortti

    VastaaPoista
  84. Mukana.

    lifeis@hotmail.fi

    Lahjakortin käyttäisin seisomalautaan joka pitäisi hommata meidän vaunuihin :)

    VastaaPoista
  85. Minä minä!! 🎀 sähköposti on siskokrostiina@gmail.com :) Päivittäisimme luultavasti matkarattaat tytölle ❤️

    VastaaPoista
  86. mukana!:) Kristamarianne10@gmail.com :)

    Lahjakortti käytettäisiin petivaatteisiin ja leluihin :)

    VastaaPoista
  87. Mukana! :) elisa.lavi@icloud.com Ostaisin reilu kuukauden ikäiselle tytölleni mobilen ja jotain muuta kivaa, sillä värit ja liikkuvat osat on viimeviikkoina todella alkaneet kiinnostaa neitiä :)

    VastaaPoista
  88. Arpaonnea tännekin!

    Meillä olisi seuraavana pakollisena hankintana isomman koon istuin autoon. En toki tiedä malttaisinko olla käyttämättä lahjakorttia johonkin muuhun ennen sitä.

    mutsihoitaa@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Oi miten jalomielinen arvonta <3! Minä yksinhuoltaja äitinä hankkisin lapselleni isojen poikien istuimen. MUKANA SIIS ARVONNASSA.
    ounastiina@luukku.com

    VastaaPoista
  90. Niin, ja lahjakortilla ois mukava ilahduttaa pian lapsen saavaa ystävää :')

    VastaaPoista
  91. Mukana! piia.tienhaara@hotmail.com

    VastaaPoista
  92. Mukana:) meillä kävi myöskin virheostos (ei onneksi kallis) ja tuli ostettua kohta liian pieni istuin kokeilematta sen kummempia ja haluaisin panostaa turvallisempaan ja sopivaan istuimeen:) ihana arvonta!
    veekku.koskimaa@gmail.com

    VastaaPoista