lauantai 9. toukokuuta 2015

BLOGGARIMUTSIT BLOGI-ILLASSA

Muutama viikko takaperin kiljahdin riemusta, kun sain kutsun blogi-iltaan. Blogi-illoissa ja tapahtumissa olenkin jo ehtinyt muutamaan otteeseen olla mukana, mutta nyt riemunkiljahdukseen oli suuri syy, sillä kyseinen ilta järjestettiin omalla paikkakunnallani LOHJALLA ! Tapahtuma paikkana oli Ojamolta Laurinkadulle muuttanut kattavan valikoiman lastentarvikkeita myyvä Tenava-aitta.
Meitä bloggareita löytyykin jo aikamoinen joukko täältä Lohjalta. On kivaa tavata muita bloggareita kasvotustenkin, eikä aina vain ruudussa kuvina.

Minähän ihastuin liikkeessä täysin kaikkeen lastenhuoneen sisustamiseen liittyvään, sen ehkä huomaa kuvistani niiden ympärillähän kamerani kanssa hääräilin. Käykää ehdottomasti kurkkaamassa paikallisen lastentarvikeliikkeen valikoima, jos etsitte lastenhuoneisiin piensisustusta. Toki tästä liikkeestä löydät piensisustuksen lisäksi tarvittaessa kaikki huonekalutkin. Valikoima lastentarvikkeista koostuu kaikesta mahdollisesta, kylpyankoista turvaistuimiin.

Nykyään lähes joka kaupungista lastentarvikkeita myydään ihan ruokakaupoissakin, mutta muistakaa miten tärkeä on mm. ostaa turvallisia turvaistuimia ammattilaisen opastuksella. Kokeilla vaunuja useamman vaihtoehdon joukosta, nähdä tuotteet ihan oikeassa maailmassa, muutenkin kuin nettikauppojen kuvastoissa. Ja mikä tärkeintä, saada ammattilaisen opastusta tärkeissä hankinnoissa.


Illan aikana saimme kattavan tietopaketin lasten turvallisesta matkustamisesta autossa, ihastelimme todella kauniita vastasyntyneistä lapsista otettuja valokuvia, herkuttelimme suussa sulavilla tarjottavilla sekä kuulimme mielenkiintoisen pienimuotoisen luennon koskien lasten vakuutus-asioita.

Kaiken tuon lisäksi sain tavata ihania bloggaaja tyttöjä ja olla ylpeä siitä, että omalla paikkakunnallani tällaisia tapahtumia järjestetään. Ja tuntea, että blogi on muutakin kuin vain näppäimistön näpyttelyä ja ruudun tuijotusta. Olen taas yhden blogitapahtuman rikkaampi, enkä tyytyväisempi voisi olla.


Kaiken tämän lisäksi blogi-illassa järjestettiin kaikkien osallistuneiden kesken arpajaiset. Arpajaisvoitoista löytyi kaikkea matkarattaista pehmoleluihin. Itse voitin onnekkaana arvokkaan lahjakortin vastasyntyneen lapsen valokuvaukseen, mutta tunsin heti piston sydämessäni seistessä arpajaispalkinto kädessä viimeisillään raskaana olevan naisen vieressä. Mikä olisikaan hienompaa, kuin lahjoittaa lahjakortti hänelle .Ystävällisesti tein vaihtokaupat hänen arpajaispalkintonsa kanssa ja kiikutin kotiin valokuvahyllyn, mikä onkin aivan kotimme näköinen! Se tulee varmasti vilkkumaan kuvissani.



Illassa oli mukana:

Tenava-aitta

Fennia

vastasyntynyt.com

sekä herkullisin tarjottavineen Konditoria Pink Lemon

Kiitos mukavasta blogi-illasta kaikille järjestäjille ja mukana olleille bloggaajille, tällaisia iltoja lisää.

Meistä oli juttu tänään paikallisessa lehdessä, eli länskärissä. Kuvien suhteen olen aina kriittinen, mutta tärkeimpänä näin onnistuneen kertomuksen bloggauksestani. Nyt pieni galluppi tähän loppuun, huuda hep jos olet paikallinen, siis Lohjalainen lukijani ! Muistakaa, että kommentointi on helppoa ja voit tehdä sen täysin anonyyminä. Kommenttisi  näkyy heti hyväksynnän jälkeen, se ei siis katoa lähetä nappulan jälkeen minnekkään, vaikka et sitä itse enää näekkään.


29 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin oli :) täytyy ite vaikka kehitellä jtn bloggaja iltoja niin pääsee useammin tapailemaan muita :)

      Poista
  2. IHANIA JUTTUJAA :)<3 Mä en kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, eksyn varmasti shoppailemaan jatkossakin tonne :)

      Poista
  3. Hei olis kiva jos tekisit postauksen teidän lapsiluvusta, ootteko puhunut pikkukakkosesta? :) nimim samoja asioita pohtiva

    VastaaPoista