keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Mitä elämä tuo,se tulkoon minun luo.

Outoa, että palasinkin näin syvällisin kirjotuksin täältä kesänvieton keskeltä blogini ääreen. Ei kai sitä voi kieltää, että joskus havahdun "entä jos asiat olisivatkin toisin?" fiilikseen. Tuo outo kurkkua kuristava tunne palasi, kun istuin poikani vierellä uimarannalla. Edessämme näkyi kauniin järven sekä pulppuavan suihkulähteen lisäksi pilvinen taivas. Olimme juuri olleet erossa kolme päivää, se tuntui useammalta viikolta. Pilvinen taivas herätti minussa ajatuksen "tuonneko ne elämänsä päättäneet ihmiset lentävät"? Taivaaseen.

Mikä ihme siinä on, että jopa lähipiirissämme edelleen jaksetaan ihmetellä miten voin olla niin avoin? Miten puhun niin suuresta asiasta, niin suureen ääneen? Enkö pelkää, että lapseni vuosien päästää suuttuu minulle? Pelkäättekö hänen puolestaan, että yhtäkkiä hän unohtaisi kaiken sen lapsuudessaan koetun rakkauden ja läsnäolon? Huutaisi minulle kurkku suorana "äiti, etkö todella ollut varma haluatko pitää minut"? En, en koskaan pelkää vaikka en osaa ennustaa tulevaa. Hän ottaa asian omalla tavallaan, aion kertoa tulevaisuudessa kuitenkin elämän yllätyksistä ja käänteistä. Kaiken. 

En pidä, siitä että ihmisestä kasvatetaan heti pienestä lähtien "pidän tunteet ja vaikeat asiat sisälläni"-ihminen. Haluan opettaa, että elämässä ei ole sellaisia asioita mistä ei voi puhua. Vaikeiden ajatusten ja asioiden kanssa ei saa olla yksin.  Ja minulla olisi ollut kyllä ihmisiä ympärilläni, mutta vaikenin täysin. En hievahtanutkaan mahassani kasvavasta katkaravun näköisestä salamatkustajasta kenellekään, paitsi niille kenelle oli aivan pakko.






Ne viikot olivat elämäni kamalampia, en koskaan tule kokemaan niin suurta tunteiden myllerrystä. Olin vastuussa niin suuresta asiasta, vain minä olin oikeutettu tekemään loppulisen päätöksen. Mutta näin jälkeenpäin nuo viikot olivat opettavaisimmat, kuin mitkään elämäni päivät. Ymmärsin, lukemattomia asioita itsestäni ja löysin ennenäkemättömiä puolia ajatusmaailmastani.

Ja kun päätös oli tehty, tuhansia kiloja tuskaa tipahti harteiltani pois. Elämäni oikeastaan vasta alkoi kunnolla, tuon päätöksen jälkeen. Tuo päätös oli vain niin suuri hyppy tuntemattomaan, että edelleen välillä purskahdin itkemään, kun mietin miten ahdistunut tuolloin olinkaan. Ja vaikka olen ennenkin paljastanut, että pohdin kaikki vaihtoehdot lävitse päätöksen jälkeenkin olin vielä hyvin epävarma mitä todella elämältäni haluan. Onnellinen, mutta pelokas. Hyvin pelokas.

Nyt tiedän, että elämässä ei ole mitään niin suurta ja vaikeaa asiaa, etteikö siitä voisi puhua. Etteikö siihen voisi saada apua. Jos joskus tulen elämässäni näin suuren asian eteen, jossa loppuliseen päätökseen ei voi vaikutta kukaan muu kuin minä itse, en vaikene. En peittele pahaa-oloani, epätietoisuudessa elämistä enkä syyllistä itseäni huolimattomuudesta.

Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo. On lause, jota en unohda koskaan. Tuo lause pyöri päässäni ja sai kyyneleet virtaamaan samalla kun revin asiaa koskevat paperit roskakoriin. Tosin, siinä vaiheessa ne olivat jo onnenkyyneleitä. Niiden satojen ahdistuneisuus kyyneleiden jälkeen, olin varma etten osaa koskaan enää itkeä ilosta. Osasinhan minä.



Miksi sitä ei saisi sanoa ääneen? Kukaan ei vahingossa tule raskaaksi. Se, että oliko lapsi suunniteltu vai ei on eri asia. Suunnittelematon raskaus oli järkytys. Niin suuri matto revittiin jalkojen alta hetki, että vielä kaksi vuottakin tuon hetken jälkeen voin elää mielessäni jokaisen minuutin samoin ajatuksin uudelleen. Se onkin syy miksi kahden vuoden takaisiin ajatuksiin palasin. Kaksi vuotta sitten heinäkuussa olin lähes satavarma, että keskeytän raskauden.

Se olisi ollut elämäni suurin virhe, raskaudenkeskeytys. Abortti.

Ja se, että välillä itkettää miten koskaan olen voinut edes harkita hänen elämänsä lopettamista, ennen kuin se kunnolla alkoikaan ei silti käy mielessäni päivittäin. Se valtava energia ja elämänilo mitä hän on tuonut elämääni, on suurin palkinto mitä elämältäni olen koskaan saanut. Hän saa minut elämään tässä ja nyt. Mutta se, että en olisikaan äiti kuulostaa hyvin vieraalle. Onneksi katselen tuota pilvistä taivasta yhdessä poikani kanssa. Ajatus siitä, että olisin lähettänyt hänet pilvienpäälle repii minut riekaleiksi. Kuka sitten istuisi kanssani ihailemassa taivasta, vai olisinko minäkään enää täällä? Olisinko katunut päätöstäni niin kovin?

(Ja tämä ei ole kannanottoni aborttiin. Jokaisella on oikeutensa ja päätöksenä. Syynsä valita.)

18 kommenttia:

  1. Teksti kiteytti aikalailla minunkin ajatukset olin vuosi sitten saman päätöksen edessä nyt vieressä makaa ihana 3 kuinen, onneksi! Olen myös miettinyt millaista elämä nyt olisi jos häntä ei olisi ja samalla miten itsekäs olin kun edes ajattelin keskeytystä. Hän on parasta mitä elämässä on tapahtunut ollaan kaikkien vaikeuksien kautta päästy voittoon ♡

    VastaaPoista
  2. Äh kun piti tirauttaa itku. Arkoja ajatuksia puettuna rohkeiksi sanoiksi :)

    VastaaPoista
  3. Upea teksti ja ihailen sun avoimuutta! <3 on mahtavaa että haluat opettaa tuon kaikesta puhumisen, pyrin itse samaan. Puhuminen auttaa, aina! Oot mahtava <3

    VastaaPoista
  4. <3 tiedän tunteen, onneksi asiat on nyt hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paremmin kun hyvin, koska minulla on hänet <3

      Poista
  5. voi miten tunteikas teksti<3 ihana.

    VastaaPoista
  6. Voi kyynelhän tässä tuli ;( ihana teksti <3

    VastaaPoista
  7. Muistan kun löysin blogisi juurikin noilta ajoilta kun pohdit tätä asiaa. En muista olitko silloin jo tehnyt päätöstäsi, mutta kun jälkeen päin monien kuukausien päästä taas eksyin blogiisi, olin hyvin onnellinen huomatessani, että olit tähän ratkaisuun päätynyt. On ollut mielenkiintoista seurata teidän elämää ja aistia se onnelisuus tänne näytön toisellekkin puolelle :)
    Terv. Tyttö jonka kanssa luistelit samaan aikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, oletpas salamyhkäinen mut tiäks taidan tietää kuka oot :) villi veikkaus ainakin! Tuuppa nykäsee hihasta jos näät jossain:) kiva, että oot ollut täällä niin pitkän aikaa, etkä oo näköjään kyllästynyt juttuihin :)

      Poista