keskiviikko 2. syyskuuta 2015

kun oma lapsi ärsyttää niin, ettei mitään rajaa

Rakastan aamuja, rakastan iltaa, rakastan sinua aamusta iltaan. Tämmöisen runon olen joskus bongannut ja useamman kerran lapselleni lorutellut. Se tunne, mitä ei voi pukea sanoiksi, eikä selittää. Äidinrakkaus. Äitiys on kuitenkin rankinta juuri sinä hetkenä, kun oma lapsi ärsyttää niin, ettei mitään rajaa. Ai kauhea sanoinko tuon ääneen?

Äidinrakkauteen kuuluu myös turhautuminen. Itse ainakin turhaudun jokapäiväiseen siivoamiseen. Samat kotityöt päivästä toiseen. Kuinkakohan monta kertaa sitä tulee hinkattua tiskirätillä vaikkapa syöttötuolia? Montako kertaa sitä tuleekaan pestyä pyykkiä? Miten osaisinkaan olla ilman imurointia, senhän voi luetella jo harrastuslistaani. Hemmetti sentään, eikö tässä talossa muuta tehdä kuin siivota? Kyllä tehdään. Sotketaan. Ja vaikka kuinka toivoisin niin silmät eivät kasva selkään. Eli kun käännät selkäsi jotain yleensä tapahtuu. Jokin rikkoutuu, vaikka kuinka olisit nostanut kaiken lähemmäs katonrajaa.






En usko, että kukaan äiti osa olla hermostumatta? Minä hermostun jos joudun usemman kerran kieltämään tiettyjä asioita. On vaikeaa yrittää ymmärtää, miksi käsky ei mene perille? Miksi kädet täytyy pestä koiran vesikipossa kymmeniä kertoja päivässä? Miksi eteisen kenkälaatikot täytyy inventoida päivä toisensa jälkeen? Oi miksi, sinä et voi lopettaa kun pyydetään? Ja miksi et voi jättää keittiön alakaappeja rauhaan? Ja miksi jääkaappia ei voi sulkea jos sen kerran avaa ihan vain huvinvuoksi? Miksi haluat eteisestä kumisaappaat jalkaasi, mutta kun laitan ne pieniin jalkoihin saat raivarit? Voi kuullostaa kovin pieniltä ongelmilta varsinkin lapsettoman ihmisen korvissa, mutta kun näitä tilanteita on vähintään neljäkymmentä päivässä alkaa miettimään tekeekö itse jotain väärin?

Miksi täytyy heittää ruoat ja juomat lattialle? Itkeä jokaista pientä kolhua vähintään kymmenen minuuttia? Ja haluta kaikkea sitä mitä ei ole lapsia varten? Kuten autonavaimia, konetiskitablettia tai keittiöveistä? Ja se ruokakateus on huvittavaa, sillä todellisuudessa syömme samaa ruokaa. Mutta kun hän haluaa ! Haluaa syödä äidin kinkkukiusausta, koska oma ei maistu.



Vaikka sitä kuinka lohduttasi lasta, saa kiitokseksi hammasta poskeen tai läpsäisyn päin näköä. On tärkeä pohtia niitä ajatuksia, mitä äitinä kokee. Vaikka lapsi kuinka riehuisi, kirkuisi ja kiukuttelisi koko päivän en koskaan hylkäisi enkä tekisi hänelle pahaa. Uskon, että on normaalia tuntea erilaisia tuntemuksia lastansa kohtaan. Vaikka olen hermostunut, turhautunut ja ärtynyt siitä valtavasta taakasta mikä heitettiin hartioilleni äidiksi ryhtyessä olen äärettömän rakastunut. Äidinrakkaus on jotain uskomatonta. Vai voiko joku äiti väittää vastaan, että elämässä olisi vielä jotain suurempaa?

Välillä sitä oikein havahtuu omaan tiuskimiseen ja äyskimiseen ja niinä hetkinä vihaan itseäni suunnattomasti. Aikuinen ihminen kuitenkin pystyy lukemaan itseään tai kumppaniaan milloin meni yli ja hyvä lopettaa, mutta lapsi ei kyllä tähän vielä pysty. Hänen kanssaan ei voi vielä sopia pysyviä sääntöjä, koska hän ei ymmärrä. Välillä unohdan hänen olevan niin pieni, sillä hän ymmärtää puhetta enemmän kuin osasin puolitoista vuotiaalta odottaa. On hetkiä jolloin tipahdan lattialle, ikään kuin käyttäydyn lapsen tasoisesti. Puren hammasta ja yritän selittää itselleni, että ei yksi vuotias näe asioita samalla tavalla kuin hänen äitinsä. Emmehän me ole edes samalla lähtöviivalla.




Tiedän, että minulla on valloittava poika, joka on päästä varpaisiin terve ja olen myös itse terve. Lastenhoitopaikka järjestyy lähes aina. On harrastuksia ja katto pään päällä. Ja muutama erittäin hyvä ystäväkin on pysynyt rinnallani, mielenaaltoluistani huolimatta. Uskalsinpahan vain avautua ja tunnustaa, että välillä äitinä olo on hermoja raastavaa. Niin hermoja raastavaa, että tekee mieli kerätä kimpsut ja kampsut reppuun ja sano itsensä irti. Antaa bussikuskille lapsilisästä jääneet hilut vaippaostosten jälkeen ja rukoilla, että hän vie minut niin pitkälle kun kolikoilla pääse.  Ja kyllä tiedän, että tulee aika kun nämäkin ns.nihkeät ajat ovat kultaisia muistoja lapseni lapsuudesta. Ei kai tässä voi muuta, kuin katsoa peiliin. Minultahan hän on tempperamenttisuuden perinyt.

 Ja sitten työkaveri vielä erehtyy kysymään miksi tulen aina 20 minuuttia aikaisemmin töihin?

Tässä taas yksi suuri rakkaudenosoitus myös blogiani kohtaan. Mikä olisikaan parempi tapa purkautua kuin kirjoittaminen? Helpotti, ainakin hetkeksi.

Ärsyttääkö lapsesi välillä? Jos vastaat ei ….veikkaan sinun valehtelevan.





40 kommenttia:

  1. Kyllä ärsyttää!! :D Mutta se on niin käsittämättömän outoa, että vaikka pinna on kuin viulunkieli välillä, niin yksi ainut hymynkare siltä termiitiltä saa kiukun katoamaan. On tämä äitiys kummallisen ihmeellistä, ei voi käsittää. Ja tuo tempperamenttisuuden periytyminen... Nimenomaan, pakko vaan purra hammasta ja ottaa raivot vastaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ärsyttää! Siis ei en ole iloinen siitä, että ärsyynnyt vaan siitä, että koen itseni normaaliksi :) oon kyllä niin tempperamenttinen, että oksat pois! ;) tsempit sinne!

      Poista
  2. Aika useasti. Voi luoja miten ne onkaan taitavia ärsyttämään :D Tuo meidän kolmevee osaa tehdä sen jo ihan tahallaan, täydessä ymmärryksessä, mitä mä en vaan voi käsittää ett MIKSI. Elämän suuria ratkaisemattomia arvoituksia :D tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ikää odotellessa.. Meillä kyllä on jo uhma ja voin kuvitella minkälaiseksi se vielä tästä kehittyy! No jokatapauksessa ihana hän on vaikka onkin välillä aivan mahdoton. Tsempit sinulle myös <3 kiitos kommentista !

      Poista
  3. Just nyt ärsyttää niin saakelin paljon. Tänään oon pessyt ruoat (mm. Täyden lautasellisen puuroa) lattioilta sen 10 kertaa ja saanu turpaani ainakin yhtä monesti. Äitiys on ihanaa, mutta välillä niiiiiin väsyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa tututulle! Todella väsyttävää ja pipoa kiristävää puuhaa :D voimia sinne lattioiden pesun keskelle!

      Poista
  4. Äitiyden tulee monenlaiset tunteet mukana! Vaikka kuinka hellii, pusuttelee ja rakastaa niin samalla tavalla välillä ärsyttää ja hermo meinaa mennä ja varmasti meneekin!

    En siis ole ainoa, joka menee töihin/kouluun hymyssä suin aamulla! :D Oon jaksanu paljon paremmin ton mimmin kanssa, kun oon ollut koulussa. Oot ihana! <3

    VastaaPoista
  5. Voi että mä niin pystyin samaistumaan sun fiiliksiin. Vastaukseni siis on, kyllä ärsyttää! :D tsemppiä hampaiden yhteen puremiseen! ❤️

    VastaaPoista
  6. Et ole ainoa joka tuntee juuri noita samoja tunteita. Meillä vielä pahempaa, kun ensin tyttö on hoidossa, nähdään harvemmin. Saan kärsiä noista hampaat poskessa ja ties missä ja lyönneistä monesti päivässä melkein kaiken aikaa kun olemme kotona. Hän kuitenkin osaa myös antaa halauksia ja pusua, joiden jälkeen unohdan kaiken pahan mitä hän on päivän aikana tehnyt ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hän pian tottuu päiväkotiin ja pusuttelee puremisen sijaan, kun ymmärtää että päiväkoti on osa arkea ! Oot hyvä äiti, muista se.

      Poista
    2. Joo, on kyllä jo onneksi tottunu :) huomaa kyllä että nyt nähdään harvoin, halii ja puusuttelee koko ajan :D

      Poista
  7. mä veikkaan että nää on tosiaan jokaisen äidin tuntemia tunteita, onhan äititkin ihmisiä! Mun on tosi vaikea sanoa oikeen mitään koska mä en ole äiti, mutta pystyn hyvin kuvittelemaan että itse kanssa tulen vielä sitä hammasta puremaan ja lattialle heittäytymään kun ärsyttää niin kovin kun toinen ei millään voi uskoa ja itseään kovin väsyttää.

    Tsemppiä sinne ärsyttäviin hetkiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi kiva, kun taas kommentoit :) mulle nää kommentit merkaa hirmusesti. Joo äitiys on aika monimutkaista, mutta ihanaa. Toivottavasti saat kokea sen elämässäsi, sitten kun on sen aika.

      <3<3

      Poista
  8. Todellakin välillä Äitiys v*tuttaa ja ärsyttää kovastikin :D . Mutta en silti vaihtaisi <3. Piristävä postaus, ihanaa rehellisyyttä :)

    VastaaPoista
  9. Voi kuule, täällä ihan samoja tunteita! Huoh, välillä oikeesti oon sanon et nyt riittää irtisanon itteni tästä työstä :D ja 15min oon jo halipusimassa mussukkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Hehe mäki oon irtisanoutunut monesti.... Ja aina palannut saman työn ääreen :D

      Poista
  10. Niin totta joka sana! :-D.
    Meillä on alkanut jonkin asteinen uhma tulla näkyviin muutama viikko sitten. Toisinaan ei kuunnella, jos kieltää niin poika kyllä katsoo päin mutta jatkaa silti. Kuten esimerkiksi kissan ruokakippojen kaatamisen, katsoo kun kielletään ja samalla toisella kädellä jatkaa kaatamista. Ehkä ärsyttävintä on se kun sanat ja kiellot menee kuuroille korville.

    Kyllä oma lapsi joskus ärsyttää, mut niinku sanoit, hänelle ei silti tahdo mitään pahaa, milloinkaan <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nuo pojat vielä joku päivä ymmärtävät mitä ei sana tarkottaa. Sitä päivää odotellessa!

      Juu ei mitään pahaa koskaan, ei kävis mielessäkään <3

      Poista
  11. Voi kiiitos, kun kirjoitit tämän! Välillä ihan hyvä saada muistutusta että tällästä se on kaikilla, siitä ei vaan ehkä puhuta niin paljon. Niin ja koko teksti osu ja uppos.
    -keijuli

    VastaaPoista
  12. Hymyillen luin tän, mutta samalla osaan samaistua ihan täysin sun tuntemuksiin. Toi kenkäjuttukin on "hauska", pakko välillä piilottaa kaikki lapsen kengät kun tulee mielettömät raivarit jos niitä ei pueta KOKOAJAN. Tai kun koitat tehdä kiireessä esim ruokaa, niin lapsi huutaa kun syötävä koska HALUAA OLLA SYLISSÄ kokoajan, neiti 1v7kk osaa varmaan nyt odottaa sen aikaa että ruoka on valmis. Tai jos koittaa saada päikkärit nukuttua äkkiä ennen jotain tärkeää menoa, sillon niille ei nukahdetakkaan. Välillä tekis mieli vaan huutaa niin lujaa kun kurkusta lähtee että nyt hiljaa ja jätä mut rauhaan, mutta pakkohan se on vaan nieleskellen tarjota jotain aktiviteettiä ja mielessään miettiä pliispliis leiki sillä edes hetki. Eli tuttua, mahtava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, voi meitä! Tsempit sinne :) ja joo toi "leikkis edes hetken kiltisi" on niin tuttua mulle.

      Onneks vielä on mukavat säät ulkoilla, se helpottaa arkea ja piristää mieltä!

      Poista
  13. Äärsyttää ja niin paljon. Miksi se ainoa kelpaava syli on aina äidin syli? Miksi roikut jalassa kiinni ja haluat syliin kun sitten sylissä kiemurtelet ja kiukkuat kun haluatkin pois? Miksi huudat sängyssä vaikka olet ihan yliväsynyt? Miksi on niin vaikeaa antaa äidin olla vessassa mutta kun isi menee vessaan ei haittaa? Miksi miksi miksi. Mutta rakastan silti, pakko ihan itseäänkin muistuttaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... miksi???? Äh! No jeps, eihän omaa lastaan voi olla rakastamatta !

      Poista
  14. Tuttua, toki, niin tuttua. En tiedä, mitä sanoa, sillä itse kamppailen omien huono äiti-fiilisten kanssa usein. Sanon vain, että tunteesi ovat normaaleja. <3 Ja jos tästä tekstistä olisi mitään vertaistukea sulle: http://heimeillavalvotaan.blogspot.fi/2014/04/hajoamispisteen-mantrat.html

    VastaaPoista
  15. voi Tiia Tiia.. Mä niin tiedän ton tunteen. Joskus tekis mieli vaa laittaa laps lapun kanssa ulko-ovelle ''ottakaa tästä''. Mua suututtaa eniten se, että miks jokainen lelulaatikko täytyy tyhjentää lattialle ja niillä ei edes leikitä?! Eikä usko ettei sohvalla seistä ja juosta sohvaa edestakasin.. Huoh.
    Mutta kyllä tuo osaa olla niin ihana, tänäänkin hirmuinen pusukohtaus kun näin illalal päästiin kotiin tarhapäivän jälkeen. :)

    Tosi hyvä teksti ja osuva kyllä! <3

    VastaaPoista
  16. Ihanaa, kun satuin tämän tekstin lukemaan! Oli niin tutun kuuloista, ja oon potenut huonoa omaatuntoa omista fiiliksistä vastaavissa tilanteissa lapsen kanssa. Monestikohan oon omalle puoltoistavuotiaalle tuskastuneena ihmetellyt, että miksei kielto mee perille vaikka ymmärrät kyllä puhetta! Helpottaa tietää että muillakin ärsyynnytään ja ollaan hermo pinkeenä. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hermopinkeenä 24/7 no ei vaan onhan tässä paljon iloisiakin hetkiä, välillä vaan unohtaa ne kaiken keskellä. Tsempit !

      Poista
  17. Todellakitodellakitodellakitodellaki...joo :D <3 Ja kyllä morkkis löytyy täältäkin. ;)

    VastaaPoista
  18. Jaa-a.. Mun täytyy ihmetellä, mitä pahaa siinä on, että muksu haluaa harjoitella pukemista, niinkuin tuota kenkien laittoa.. Häiritseekö se jollakin tavalla omia tekemisiä?!
    Antaa muksun puhista kenkiensä kanssa, siinä on hyvä sauma äidilleen hengähtää hetki
    Tee keittiöön ipanalle oma kippokaappi/laatikko, jota saa ihan luvan kanssa purkaa. Taas yksi stressinpaikka vähemmän.
    Koiran juomavesi on puhdasta, antaa ipanan pestä ne kätensä siinä. Voin luvata, ettei parin kerran jälkeen kiinnosta enää
    Seuraavan kerran kun inventoidaan kenkiä tai vaatteita, niin siivotkaa jäljet yhdessä..

    Ei ihan kaikkea tarvitse ehdottomasti kieltää.. Jos kenellekään ei aiheudu vaaraa, niin mikäpä estää kokeilemasta.
    Lasten kasvatuksessa tarvii olla pikkusen kekseliäs ja ovelakin, muksuja on niin helppo huijata ja pääsee monista uhmakohtauksista.
    Mut kyllä mullakin joskus savu nousee korvista, mutta hyvin harvoin enää..
    Ne loppu siihen kun tajusin ettei tarvi pingottaa, relaa vähän siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä alottaisin. Et voi tietää, minkälainen lapseni on tällaisia asioita kohtaan. Hän ei kyllästy vesikipon kanssa läträämiseen (ei ole kyllästynyt ainakaan ensimmäisen elinvuoden aikanaan vielä kertaakaan) hän leikkii sillä niin kauan, kunnes joku kieltää. Jos en kiellä siinä samalla käsien lisäksi kastuu matot ja lattia. Vesikippo kun ei ole leikkejä varten, se on koiran juomavettä. Siinä ei pestä omia hiuksia eikä sinne kerätä "aarteita", koska asia vain on näin.

      En voi harkitakkaan yhden sallitun keittiökaapin käyttöön ottoa, sillä ei hän ymmärrä miksi vain yksi kaappi on hänen leikkeille sallittu. Sama pätee kenkälaatikoihin, vaatekaappeihin yms. Ne eivät ole leikkiä varten. Jos niillä leikitään vapaasti ne eivät enää löydy sieltä mistä kuuluisi löytyä. Kotityöt tuplaantuvat jopa triplaantuvat jos annataisin leikkiä millä huvittaa.


      Ei en nipota olen vain tiukka näissä asioissa sillä jo nyt kovin tempperamenttinen lapsi tarvitsee selkeät rajat. Jos nyt annan periksi, hän ei koskaan tule tottelemaan äitiään.

      Ja kyllä, me siivoamme aina lelut (monta kertaa päivässä) yhdessä koreihin. Lajittelemme pyykkiä, laitamme astioita koneeseen sekä imuroimme yhdessä. Mielestäni kotitöitä on ihan tarpeeksi jo nyt varsinkin kun arkena pyöritän kotia lähes kokonaan yksin. En halua turhia vaatekaappien, kenkälaatikoiden tai astiakaappien tyhjennystä ihan vain siksi, että lapsi viihtyisi tai saisin omaa-aikaa. Se kostautuu, sillä minä se olen kuka ne kaappiin takaisin viikkaa/järjestää. Ei yksi vuotias niitä takaisin paikalleen laita, niin kuin ne olivat.


      Kiitos kommentista ja hienoa, että voit oman lapsesi kanssa (ymmärsin että sinulla sellainen on?) suhtutua rennommin näihin asioihin.

      Kotona aiheutettu kaaos on mielestäni itse aiheutettua, meillä siis kaaosta vältellään ihan vain siksi että arki maistuu huomattavasti helpommalta silloin. Ja tällä tarkoitan nyt sitä ettei kengät loju pitkin kämppää, eikä astiakaapit ole tyhjennettynä keittiön lattialle. Leluja ja pelejä saa sitten olla muuallakin kuin omassa huoneessa, sellaistahan se lapsen kanssa asustaminen on.


      Vastasinkohan nyt kaikkeen?!


      Poista
  19. Tämä teksti pelasti päiväni, viikkoni, kuukauteni... Minulla on reilu 1,5 vuotias poika ja vielä 3 kk vauva tähän soppaan - tunnistan ja allekirjoitan kaiken, mitä kirjoitit. Miten lohdullista. Kiitos vielä! Rakastetaan ja jaksetaan, ja niin kauan kuin on morkkis omasta räjähtämisestä ja osaa jopa pyytää räjähdystä lapselta anteeksi, on oikealla asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä <3 tsemppiä sinne arjen keskelle!

      Poista
  20. Sun teksti ja nää kommentit on niin ihania... saa hymyn huulille. Tiedän täysin tunteen, ja on aina hyvä muistutus, että en ole ainoa joka ponnistelee näiden asioiden keskellä.
    Mutta 😊, kun geenit oikein sopivasti kohtaavat, niin nämä "harmaita hiuksia" aiheuttavat lasten touhut muuttaa vain muotoaan. Olen vakuuttunut, että oikeesti (toivon ainakin) helpottaa vasta, kun jokainen lapsonen on lentänyt pois pesästä. Siksi pitäisi imeä niistä hyvistä hetkistä ja ilmeistä voimaa, että jaksaa.... Voimia siis meille kaikille. Minulla lapset 1v. 5v. ja 13v.

    VastaaPoista
  21. Vanha juttu taisi tulla luettua... Mutta. Kylläpä sinulla onkin huonosti käyttäytyviä lapsia huh! No eipä ihme että ärsyttää, mutta omapa on myös vikasi kun et ole kasvattanut. Pidätköhän niille mitään kuria, vai miksi on sallittua läpsiä toisia kasvoille esimerkiksi??
    Tämmöinen toiminta juuri ettei kasvata pentuja käyttäytymään, kaataa ongelmat vain syyttömien niskoihin myöhemmin. Yrittää nyt sitten niitä kestää eräskin päiväkodin täti tai koulunopettaja. Mielipahaa ja aggressioita vielä jokaiselle samanikäiselle kohtalotoverille myös. On niin väärin että just hyvin käyttäytyvät lapset saavat sitten kärsiä taitamattomista vanhemmista.

    VastaaPoista