tiistai 22. syyskuuta 2015

sen pituinen se ?

Nykyään äitiblogeissa törmätään kaikennäköiseen. Joku kertoo avoimesti silikonirinnoistaan, toinen suree eroaan, kolmas kertoo keskenmenosta, neljäs vihjaisee uudesta perheenjäsenestä, viides esittelee uuden lempi mekkonsa ja kuudes kertoo äitiyden plussista sekä miinuksista. Tuo lista on loputon. Tuo kuudes kuitenkin vain tuijottaa näyttöä, kirjoittaa ja kumittaa. Ahdistuu, kun selaa omia kuviaan. Eikä enää löydä kipinää, paitsi hirmuisen ajatustyön avulla. Kaiken kukkuraksi hän ei löydä arjesta hetkeä, milloin istahtaisi alas. Tai löytää, mutta välttelee. Ja kuka tuo ihminen on? Se olen minä, tämän blogin kirjoittaja.

Olen tällä hetkellä siis hieman hakoteillä blogini kanssa, en tiedä onko sana edes oikea kuvailemaan tätä tunnetilaa. On tullut ennenkin eksyttyä polulta, mutta näin suurta kysymysmerkkiä ei vielä ole koskaan tullut. Olen tehnyt kovan työn blogini kanssa ja olen ylpeä jokaisesta postauksestani minkä olen ulos saanut. Onnellinen jokaisesta kommentista yhteydenotosta sekä jokaisesta hetkestä kun lukija on tullut moikkaamaan, no vaikkapa siellä kauppareissulla. Viimeisin kävi eilen, melkein purskahdin itkuun kauniista sanoista. (Kiitos sinulle pitkät punertavat hiukset ja sporttinen mimmi, en tiedä nimeäsi) 

Halunko kirjoittaa omasta elämästä? Istua koneen ääressä ja näpytellä? Kun on ihan OIKEA elämäkin elettävänä. Kiinnostus koko blogimaailmaan on hiipunut aika vähäiseksi. En kommentoi muiden blogeja läheskään yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmin enkä malta edes lukea postauksia viikottain. Suoraan sanottuna, en seuraa kenenkään blogia tällä hetkellä aktiivisesti, en pysty. Tällä hetkellä kunnioitan oikeata elämää enemmän, kuin koneella istumista. Samalla miettien omaa blogia ja sen kohtaloa.

Lapsi on kasvanut vauvasta pojaksi, eikä hänestä ole hyvä kirjoitella yhtä sun toista pitkin nettiä. Tämän on mielipide, joka aiheuttaa kiistaa olit mitä mieltä tahansa. Olen alusta saakka tehnyt hyvin selväksi, että kunnioitan hänen yksityisyyttään sekä harkitsen jokaista lausetta ja kuvaa perinpohjaisesti. Olette muuten antaneet hienosti mahdollisuuden blogilleni muiden rinnalla, vaikka hyvin pintapuolisena olen sen kuvien suhteen ainakin pitänyt. Kiitos siitä todella paljon! 




Tarvitseeko bloggaajan omata eriskummallinen kohu elämä ollakseen koukuttava? Kirjoittajan aktiivisuus on kaiken a ja o, mutta kuka määrittää hyvän postaustahdin tai laadukkaan blogin? Ja se suurin kysymykseni on : Onko tervettä olla koukussa, johonkin mikä ei ole elävää? Johonkin mitä ei voi koskettaa? Jotain mitä oikeassa elämässä ei ihan oikeasti ole?  Ihan totta, ei blogillani ole sydäntä joka jyskyttäisi rakkauden osoituksia takaisin päin kirjoittajalleen. 

Joskus sitä tekee mieli räväyttää, joskus sulkeutua kokonaan. Joskus tekisi mieli kirjottaa sydämen pohjasta kaikki, mitään kaunistelematta. Tiedän, että tyhjyyteen en kirjoittele. Lukijamäärät kasvavat pieni askel kerrallaan ja kommentteihin vastaaminen vie jo yhden postauksen tekemisen ajan. Se on aivan loistava juttu ja täysin teidän lukijoiden ansiota. Silti koen bloggauksesta puuttuvan jotain, vai onkohan intohimo vain hetken kadoksissa? Voi, että kun blogi olisi kuin auto hädänhetkellä sen voisi viedä huoltoon. Kiristää vähän muttereita, vaihdattaa haperoituneita osia ja jatkaa matkaa.

Syksy on saanut minussa aikaan eriskummallisia asioita. Yhtäkkiä olen alkanut pitämään asioista, mitkä eivät ennen miellyttäneet minua. Kirjavat lastenvaatteet sekä eri kuvioiden yhdistely. Ja tutut asiat kuten bloggaus mikä on ennen ollut erittäin lähellä sydäntä ei vain enää tunnu omalta. Palasin mustaan hiusväriin, vaikka lupasin olla tekemättä enää neljättä kertaa samaa virhettä. Viihdyn näin.
 


  
Toivon todella, että löydän vielä yhteisen sävelen blogini kanssa. En haluaisi heittää pian kahden vuoden työtäni hukkaan, enkä luopua paikastani Kaksplussan blogiyhteisöstä. Blogin sulkeminen on nimittäin iso pala nieltäväksi, siihen ei yhden illan itkut riitä. Ajattelin viikonlopun aikana kerätä ruutupaperille plussat sekä miinukset ihan kynällä kirjoittaen ja päättää kumpaan suuntaan risteyksessä käännyn. Ei siitä tullut mitään. Päädyin kirjoittamaan tämän tekstin ja odotan, että aika tekee puolestani päätöksen.

Ja nyt on aika pyytää apuanne. Kirjoitus intoa siis kommentteihin. Katsotaan mitä mieltä te olette ajatuksistani? Kiitos jo etukäteen sekä antoisaa loppu viikkoa. Nauttikaa elämästänne, siitä oikeasta elämästä.

- Tiia 


18 kommenttia:

  1. Voih! :/ tiedän tuon tunteen, painin ihan samojen juttujen kanssa. . Eli apua ei paljon heru. :/ mutta älä lopeta pliispliis! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kurjuus! Tätä on likkenteessä, sen olen huomannut. No kommenttisi kyllä piristi, eli olit avuksi<3

      Poista
  2. Kauheen tuttuja ajatuksia ollut täälläkin joskus! Mutta oon huomannu, että tauko, tai varsinkin semmonen fiilispohjalta meneminen on tuntunut hyvältä ja siitä on ollut hyvä taas jatkaa ja ideoitakin syntyy tuosta noin vaan. Elää vaan ja tekee kun tekee, jos tekee :) Tykkään lukee siun teksteistä kauheesti! Mutta ymmärrän myös sen toisen puolen! Tsemppejä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aina mennyt fiilispohjalta, mitä nyt yhteistöissä ollut aikataulu ja joskut tullut stressattua lupauksista.

      Kiitos kovasti <3

      Poista
  3. mulla iiiihan samat fiilikset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hö. Tai en tiiä mitä tähän sanois, oisko "samassa venees ollaan" parempi :D sun snäppi on kyl aktiivinen, se on hauskaa :)

      Poista
  4. Mä oon aina miettinyt, mistä varsinkin kahden lapsen (tai useamman) äidit repii aikaa kirjoittamiseen! Yölläkö tosiaan? Noh, musta ei siihen ollut ja päivisin mä en enään halua tuhlata paria tuntia pois mun poikien elämästä siihen tietokoneella istumiseen! Mielummin käytän sen ajan leikkimiseen tai ruuan laittoon, semmoseen oikeesti tärkeeseen. Sun blogi on ainoo mitä oon tässä viimesen vuoden aikana seurannu, koska en oo vaan jaksanu tai ehtinyt. Seuraan mielummin ig:ssä kuin täällä. Nämä sun tekstit vaan tulee luettua :) Suoraan sanoen mulla ei oo mielipidettä sun blogin jatkumiseen, koska mulla on mahdollisuus tavata sut vaikka joka päivä tossa naapurissa ja kysyä kuulumiset. Se onkin vaan mun etu ;) Toivon vaan että nähtäis ja juteltais enemmän - tässä oikeessa elämässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi neea <3 ihana, että oot kuitenkin lukenut juttujani. Oot oikeessa. Niin kun jo tanssilattialla puhuttiin, täytyy parantaa tapoja ja nähdä.. Siis just siinä Oikeassa maailmassa <3 me odotellaan torstaita Niilon kanssa jo kovasti! Pyry on lämpimästi tervetullut leikkimään !

      Poista
    2. Ja parannetaankin <3 Pyrykin odottaa kovin! Ja Niilokin saa aina tulla meille!

      Poista
  5. Ymmärrän täysin sun tunteen! Tällä hetkellä vuorokauden tunnit ja inspis ei mahdu omaankaan aikatauluun mut en ota stressiä, kirjoitan silloin kun siltä tuntuu!:) Se on vain harrastus ja sen kuuluu olla mukavaa!:) Voi kun et kuitenkaan lopettaisi, sun blogi on yks mun lemppareita!<3

    VastaaPoista
  6. Ihan ykkösblogi mulle!! Itse välillä selailen eri blogeja ja etsin uusia tuttavuuksia mutta sellasiin pinnallisiin blogeihin harvoin palaa, pidän sun tyylistä kirjoittaa ja se miten vahvasti tuot aiheita esille. Kannustan jatkamaan, tai sitten pidät määrittelemättömän tauon, jos lopetat tulee musta orpo ja jää tyhjä aukko mun päiviin..
    Mutta kuitenkin se oikea elämä on se tärkeempi elämä! <3

    VastaaPoista
  7. Hyvää pohdintaa. Ehkä ei kannata poistaa blogia. Sen voi jättää myös tauolle... Tai sitten hieman muokata tulevan sisällön suuntaa... Kirjoittaa enemmän jostain muusta kuin mistä aiemmin... Ja voihan sitä kirjoittaa harvemmin. Bloggauksen kannattaa olla hauska harrastus eikä pakkopullaa :)

    VastaaPoista
  8. Bloggarina sitä antaa itsestään pieniä palasia..joskus se voi uuvuttaa. Zemiä sinulle!

    VastaaPoista