maanantai 26. lokakuuta 2015

PILAAKO RASKAUS NAISEN ?

Yleensä raskausarvista ja venyneestä ihosta puhuminen aloitetaan kertomalla miten tärkeän työn naisen kroppa tekee yhdeksän kuukauden aikana. Sitten kaunis teksti lopetetaan sanoihin "en koskaan kuitenkaan vaihtaisi lastani entiseen kroppaani". En tiedä vielä minkälaisiin lauseisiin tämän blogitekstini päätän, mutta minun täytyy myöntää etten koskaan ole joutunut taistelemaan itseni kanssa niin kovin, kun olen joutunut raskauden jättämän peilikuvani kanssa taistelemaan. Olen edelleen suurimmaksi osaksi häviöllä, mutta taistelutahtoni on kova. En ehkä osaa sanoa miten voittaisin ottelun, mutta lähemmäs voittoa en pääse, kun sillä että annan ajan vain kulua.

Voisi sanoa, että olen käynyt todella pohjalla ajatuksieni kanssa ja löytänyt itseni googlettamasta "voiko kauneusleikkauksiin ottaa pankkilainaa" ja verrannut vartaloani Cosmopolitanin kansikuvassa keikistelevään (photoshopattuun?) kaunottareen. Itkenyt, nauranut ja jopa raivonnut peilikuvaani. Miettinyt "miten koskaan voi enää saunoa, muiden silmien alla? Miten kukaan voi koskaan nähdä vartalossani mitään kaunista?

Ensimmäinen raskaus, kookas raskausmaha ja lopuksi koko paketti kruunattiin sektiolla eli alavatsan viiltohaavalla, koska kärsin supistusheikkoudesta. Se oli siis kirsikka kakun päälle arpikokoelmaani. Sektiohaava, joka umpeutuessaan muovasi alavatsani kahteen eri palaan. Navasta ei ole enää tietotoakaan. Ensiksi se oli revetä kivusta, mutta nykyään se näyttää elottomalta. No, antoihan sekin kaikkensa raskaudenaikana, kuten jokainen muukin ruumiinosani.


Itse yritin kaikkeni, jotta raskauden tuomat muutoksen eivät räjähtäisi käsiin. Rasvasin päivittäin rinnat, vatsan, reidet sekä pepun. En herkutellut, noudatin terveellistä ruokavaliota ja liikuin, minkä pystyin. Kiloja tuli kymmenen, josta 4 560 grammaa olivat itse lasta. Ei siis paha, mutta vatsanahkani venyi äärirajoille, ja loppu kuukausina luovutti ja päätti revetä jokaiseen suuntaan. Vatsani oli kauttaaltaan täynnä kirkuvan punaisia juovia, jotka ovat parantuessaan vaalentuneet, mutta kaivautuneet ns.syvemmälle ihoon. Ne kutisevat edelleen ja osa niistä on arkoja näin puolitoistavuotta synnytyksen jälkeenkin. Niiden kanssa olenkin jo sujut, mutta ryppyinen löysänahka on vaikea hyväksyä edelleen. Ja vatsan muodottomuus, se vasta suurin pala nieltäväksi onkin.



Minun tekee todella pahaa, kun normaali painoinen häpeää pientä vatsakumpuaan mikä on tietysti silmissäni täydellinen. Vaikka tottakai jokaisella on oikeus tavoitella unelmiensa vartaloaan, oli lähtötilanne mikä tahansa. Olen joutunut kuuntelemaan oman kehon tyytymättömyyteen myös lähipiirissäni, paljonkin. En tiedä olisivatko he pitäneet pienempää meteliä, jos en olisi pitänyt raskauden jättämää kehoani salaisuutena? Sitä ei siis esitellä, ei missään nimessä. Toisaalta täytyy muistaa, että jokaisella on oma keho ja oma näkemys asiaan, mutta ravintolaillallisen jälkeen pömppömahan manaaminen saa minut melkein kyynelehtimään. Sillä tekisin mitä vain että vatsani vain näyttäisi siltä, että se pömpöttäisi ranskalaisista. Eikä siltä, että siitä ei oikein ota selvää onko kyseessä selluliittinen takapuoli vai entinen raskausvatsa?

Vaikka raskauden runtelema kehoni onkin kauniisti sanottuna "aika karu" äidiksi tulo toi mukanaan paljon naisellisuutta. Naisellisuuden korostaminen alkoi heti raskauden alussa ja intohimoihini voisinkin listata nykyään naisellisuuden äitiyden lisäksi. Olen kymmeniä kertoja päättänyt nostaa leuan. Tämä blogiteksti olkoon se viimeinen leuan nosto, sillä en voi antaa raskauden jättämien jälkien rajoittaa loppu elämääni. 


Ei keho tietysti enää ole nuorentytön keho, vaan synnyttäneen äidin. Aluksi olin sitä mieltä, että raskaus pilasi kehoni. Pian kahden vuoden kamppailun jälkeen kuitenkin alan pikku hiljaa tajuamaan, että tein oikeasti kovan työn. Ei mikään niin positiivinen, kuin oma lapsi ole syy pilaantuneeseen itseeni. 



Kaikella on hintansa, oma lapsi on kaiken tämän arvoista. Vihaan, kun joku sanoo "ettei ole valmis pilaamaan vartaloaan raskaudella"- silloin ei taida olla valmis äidiksikään, ei todellakaan. Olen vihdoin alkanut ymmärtämään, että minulla on muutakin kuin naisen kroppa. Se on synnyttäneen naisen kroppa, vaikka onhan joku kehdannut väittää ettei sektioon joutuminen ole synnyttämistä. Siitäkin voisin joskus oman näkemykseni teille jakaa. Kaiken näiden arpien sekä epämuodostuneiden napojeni kanssa tunnen olevani elossa, enemmän kuin koskaan.


Onnea kaikille tuoreille äideille, antaa aikaa palautumiselle. Ja voimia kaikille samojen pohdintojen kanssa kamppaileville kohtalontovereille. Kaikki sympatiat roikkuville vatsanahoillenne ja imetyksen jättämille riippu rinnoille.


Vau! Minä todella tein tämän postauksen ja pian painan julkaise nappia. Olkaa armollisia. Muistakaa, että jokainen ilkeä kommentti jättää bloggaajaan arven. Ei kai tämä kroppa nyt enempää arpia tarvitse? 

66 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus, kiitos rehellisyydestä ja avoimuudesta! Mahasi ei näytä edes minun silmään pahalta. Itsehän olen synnyttänyt kaksi lasta, toisen 12 viikkoa sitten ja "kamppailen" kilojen ja löllön kanssa. Oikeasti en tee vielä paljoa mitään, vaunulenkit on ainoa urheilumuoto. Ajan kanssa kaikki kyllä palautuu. Arpia en ole saanut ainuttakaan kummassakaan raskaudessa, joten siihen en osaa samaistua, varmasti paha paikka naisille.ne on kuitenkin vain arpia, te olette selvinneet synnytyksestä elossa ja teillä on ihanat lapset, arvet on vain osa elämää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en minäkään tee muuta, kun lenkkeile. Ei oo sellanen fiilis nyt vaan, mutta se tulee vielä. Mulla on näitä kausia, ettei treenaus vaan suju. Jotain on silti tehtävä, muuten tilanne pahenee..

      Kiitos paljon sulle kommentista <3



      Poista
  2. Mulle raskaudet eivät jättäneet pahemmin mitään jälkiä, sektioarven nyt toki ja maha on ihan pikkuisen kuopallaan siitä (ja tästäkin tein itkunumeroa pitkään hormooneissani). Jotenkin tuntuu, että ne muutokset ovat aika kova pala nieltäviksi monille, oli ne jäljet sitten suuria tai pieniä. Olkoot sitten pinnallisia, mutta aika moni kuitenkin toivoo jäävänsä jäljettömäksi oli se sitten kuinka absurdi toive tahansa. :D Mä olen joskus miettinyt, että se on kuitenkin vaan maha, onko niin paha vaikka se ei olisi ilman paitaa kaunein mahdollinen, onneksi naamaan ei sentään tule jälkiä, se voisi itkettää enempi. Tissit nyt vielä vähemmän pitäisi harmittaa kun eipä niitä juuri tuolla näyttele. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naama on mulle kyllä niin tärkeä, että jos se olis rupsahtanut en tiedä mitä tekisin :D

      Kiitos sulle kommentista <3

      Poista
  3. Kaunis teksti ja rohkea nainen, äiti <3 Mä oon sun instakuviin monesti kommentoinu, et sä olit upein mun näkemä raskaana oleva nainen. Sun maha oli niin kaunis ja sä kannoit sen niin hienosti, pukeuduit naisellisesti ja tyylikkäästi piilottamatta raskausmahaa.

    Täällä kamppaillaan kans oman kropan kanssa, toisen lapsen syntymästä nyt 9kk ja koitan toitottaa itelleni et ei mikään kiire. Samalla näkee niitä äitejä joilla on ihan pieni nyytti sylissä eikä pömppiksestä tietoakaan. Tai salilla lähes asuva ystävä valittaa illanistujaisissa, kun maha alko pömpöttää herkuista ja ite en nää siinä mitään pömpötystä vaan täydellisen timmin kropan. Mä mietin varmaan pari viikkoa mitä laitan päälle sinä iltana, millä saan piilotettua kropan ettei kaikki ajattele et toi on se joka on synnyttäny kaks lasta ja sen on näkönenki, antanu ittensä rupsahtaa.. Ei oo helppoa olla nainen ja äiti, mut en vaihtais <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin ihan sanattomaksi, kiitos <3

      joo pukeutuminen ei ole helppoa, mutta sekin on loppupeleiss asenne kysymys, näin mä oon siitä selvinnyt :)

      Kiitos vielä kaunokainen<3

      Poista
  4. Vautsi, hyvin kirjoitettu! :)

    VastaaPoista
  5. Sä oot ihan uskomaton nainen!!! Vau! <3 <3

    VastaaPoista
  6. Olet rohkea. <3 Arvostan!

    Muista että olet kaunis nainen juuri tuollaisena, arvosta itseäsi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina. Kommenttisi merkkaa paljon, kiitos <3

      Poista
  7. Sä todellakin olet naisellinen! Aivan törkeän hyvännäköinen nainen, äiti! Rohkea postaus, arvostan! Nauti upeasta kropastasi, mä ainakin ihailen sun muotoja, ei huhhuh!! Pusuja ja tsemppejä, olet kaunis sisältä ja ulkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sun olisi pitänyt nähä kuinka kovaa hymyilin tämän kommentin jälkeen. Kiitos, todella paljon <3

      Poista
  8. Itse painin samojen asioiden kanssa! Kohta synnytyksestä on 5kk ja maha on kuin mikäkin taistelutanner. Selvisin ilman arpia varmaan viikolle 30 asti ja iloitsin jo että ihanaa selviänkö mä ilman minkäänlaisia arpia ja kyllä rasvasin joka päivä päästä varpaisiin ja pah sieltä ne riekaleet saapuivat kuitenkin ja niitähän tuli! Vielä ovat kovin punaisia ja toki edelleen on raskauskiloja jäljellä ja sekin vielä että on mahdottoman vaikea päästä eroon herkuista.
    Mutta ihmettelen kuinka sinut loppujen lopuksi kehoni kanssa olen, oon oppinut olemaan itselleni vähemmän kriittinen ja keskittynyt niihin puoliin mistä itsessäni tykkään ja hei onhan muillakin vatsamakkaroita tai paksut reidet! Imetystaival on loppua kohti ja nyt lähtee tukka ni mitä vielä??
    Kyllä me naiset sitten kaikkea saamme kestää ja kokea, ei noista miehistä ees olis tähän! Onneksemme näiden kehojemme ansiosta meillä on noi ihanat lapset! <3

    VastaaPoista
  9. Ja vielä edelliseen lisätäkseni, kyllä, mä olen kateellinen ja ehkä vähän katkerakin niille ketkä ovat selvinneet ilman arpia ja löysiä nahkoja. Tai ovat luonnostaan solakoita kaks viikkoa synnytyksen jälkeen ja sanovat "vau on se naisen keho ihmeellinen kun näin äkkiä palautuu 9kuukauden koetuksesta" mutta silti näistä kommenteista huolimatta yritän unohtaa ne ja miettiä mitä kaikkea mulla on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin katkera heille. Yritän ajatella sen vain niin, ettei asialle mahda mitään.

      Valmistauduin arpien tuloon, koska ihotyyppini on sellainen että arpienmuodostus on voimakasta. Niitä on ollut murrosiän sekä painonvaihtelun vuoksi jo entisestään.

      Kiitos ja tsempit sinulle !

      Poista
    2. Mun ekaa kommenttia ei näy :( tiiä mihin on hävinny.. kuulostan tosi ilkeältä ja pöljältä! :D

      Poista
    3. ? Oon julkaissut kaikki mitä on tullut perille :)

      Poista
  10. Sä olet kaunis joka tapauksessa :) Tiedätkö, noi arvet ym häviää ajan kanssa yleensä. Se vie vuosia, mutta ne lopulta haalenee ja jopa katoaa. Kannattaa hirveesti rasvata ihan vaikka babyoililla vatsaa niin kun iho pysyy kimmoisana ja uudistuu niin sekin auttaa jos kerta itseä ahdistaa :)

    Mulla ei tullut ku navan lähettyville pienen pieni arpi, mutta takapuoleen kyllä tuli jos rehellisiä ollaan :D Ne haalistui mulla aika nopeesti kun laitoin paljon aina babyoilia :D ei siis enää näy lainkaan.

    Mut oikeesti niin tyhmää kun kaikkialla oikein pelotellaan ja kauhistellaan mitä raskaus tekee kropalle (ulkonäölle). Sitten jopa syytellään, että kun et rasvannut jne niin tuli siksi. Kaikille se ei auta vaikka tekis mitä niin arpia tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näinhän luultavasti käy. Olen kosmetologi ja olen aika paljon tutkinut noita voiteita ja omat suosikit löytänyt. Tääkin on vaan sellanen asia, että suutarin lapsella ei oo kenkiä. Kehotan muita kauheesti hoitamaan kroppaa rasvaamalla, mutta itseltäse se ei jokapäivä luonnistu. Kasvot on eriasia, ne rasvaan, kuorin yms todella säännöllisesti :)

      Joo siksi, en mene haukkumaan mun kalliita raskausarpi/arpivoiteita, koska arven muodostus on mitä on! Uskon, että ne auttoivat jokatapauksessa.

      Kiitos<3

      Poista
  11. Onhan raskaus ihana ja varsinkin sen palkinto mutta kyllä itseänikin välillä itkettää oma kroppa.. vaikka kuinka muuten olisi hyvässä kunnossa niin aina on se roikkuva nahka alavatsalla eikä vatsaa eikä pömppöä ole.. mietinkin että näkyykö tämä tänhetkinen raskaus enää missään kun mahaani koristaa se roikkuva iho.. tuskinpa ainakaan enää se söpö pieni pömppis mikä edellisen alkuraskaudessa oli... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mitä mitä?? Sä olet raskaana? Ihanaa! Onnea <3 en kai mä ole jo onnitellut? No ihan sama, hienoa!

      Poista
    2. Et oo;), tää on vielä aika tuore juttu, vasta blogissa kerrottu!:D Kiitoskiitos!:)<3

      Poista
  12. Mielettömän upea teksti 😊 ja mielettömän upea nainen ❤ itse odotan ensimmäistä lastani. Olen yli kolmenkymmenen ja tiedän, että palautuminen on haastavampaa kuin jos olisin parinkymmenen. Minulla pelottaa, mitä peilissä näkyy tämän koitoksen jälkeen ja miten jaksan ja kestän sen kaiken. Olen aina ollut urheilullinen ja lihaksikas, raskaudessa on ollut monenlaisia haasteita ja liikunta on nyt jäänyt. Olen ajatellut, että kylläpä sitä kerkeää sitten tämän kaiken jälkeenkin, vaikka helppoa se ei ole ollut. Tsemppiä sinulle ja tsemppiä meille kaikille! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ihana kommentti, kiitos tästä <3 kauheesti jännitän avata näitä julkaisua odottavia kommentteja, mutta ootte kyllä huippu asenteella liikkeellä!

      Nämä kommentit merkkaa paljon!

      Poista
  13. Kuvat olivat kuin olisin peiliin katsonut. Kolmen raskauden jälkeen en vatsaani edes mieti, ensimmäinen oli se kunnon isku ja paniikki. Se tuntui niin lopulliselta, mutta nyt kun siellä on kasvanut vielä kaksi pientä lisää niin löllö ei merkitse mitään. Paitsi lapsille, heistä pehmeä maha on turvallinen ja tuttu syli :) Olet upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olipa ihana tuo "tuttu ja turvallinen syli". Se on kyllä totta <3

      Poista
  14. ihana postaushan tämä on! :) Niinkuin on kirjoittajansakin<3 Hyvä että uskalsit julkaista. Ja jos lohduttaa, tuo maha ei näytä siltä, että se olisi ranskalaisia täynnä. Tuo on juurikin synnyttäneen naisen masu. :)

    Mä taistelen itte vielä tän kropan kanssa, katon joskus mun vanhoja kuvia ja valehtelematta itken. On tää vaan vaikee hyväksyä, ettei enää näytä siltä miltä ennen. Mun pääkoppaan ei mene, että oon synnyttäny lapsen ja sen takia on tämmönen, eihän kaikki mammat oo tämmösiä roikkuvatsoja, miks mä oon? :( ARGH.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpäs mä jouduin taistelemaan sun kommentin julkasemisen ja vastailun kanssa, en tiedä mitä tämä bloggeri säätää. Väitti, että olen poistanut kommenttisi eikä sitä saa palutettua mutta tuossa se näkyy? Eikä suostunut julkaisemaan vastausta.. Katsotaan jos kolmas kerta tottelisi.

      Kiitos Nella hirmuisesti<3 tsempit sinulle myös! Älä haikaile vanhaa kroppaa, oot hyvä juuri noin.. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat :)

      Poista
  15. Kiitos tästä postauksesta! Jonkin verran näkynyt niitäkin synnyttäneiden mahoja mistä ei edes huomaa ellei tietäis, että ihminen on todella synnyttänyt lapsen. Itselläni juuri tuollainen arpijuovainen iso löllömaha, ja lohdullista että en ole maailman ainoa laatuani :)
    Ja olen edelleen ylpeä siitä että tämä minun kroppani pystyi sellaiseen urakkaan. Nostan itselleni hattua, nostan sinulle hattua, ja samoin kaikille muille täällä joita sama asia mietityttänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! On mahtava saada tällaista palutetta omista teksteistä.

      Olet oikeassa, yhdyn nostamaan hattua kanssasi kaikille meille äideille ;)

      Poista
  16. Rohkeasti kirjoitat meitä äitejä mietityttävästä aiheesta. Mulla on kaksi lasta, nuorempi 5kk. Olen muuten tyytyväinen palautumiseeni, mutta masu on kyllä kuvailemasi kaltainen: Ryppyinen ja ylimääräinen iho roikkuu. Arpiakin löytyy, ne tosin ovat melko haalean värisiä. Lapseni ovat ehdottomasti arpien arvoisia. Vaikka mieluummin ottaisin kiinteän masun kuin roikkuvan nahan, niin en silti osaa pitää itseäni rumana tai masuani hävettävänä. Olen ihan ylpeä äiti. Vähän se satuttaa että muut pitävät masuani rumana, mutta yritän olla ajattelematta sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaisin minäkin, jos voisin. kyllä mäkin tiedän, että moni pitää rumana entistä raskausmasua varsinkin ne ketkä eivät ole sitä itse kokeneet. Ne täytyy vaan jättää omaan arvoonsa, olkoot.

      Kiva, että tykkäsit ja jätit kommenttia! Kiitos<3

      Poista
  17. Ensimmäisestä raskaudestani 16 v sitten selvisin kuin koira veräjästä. Kilot karisivat kuin huomaamatta imetysaikana ja olin hoikempi kuin koskaan. Ei jälkeäkään raskausarvista, riippurinnoista tai muista lieveilmiöistä. Nyt kun sain 10kk sitten pienen iltatähtemme, jäi muistoksi raskaudesta sellaisia harmeja, joita en edes tiennyt olevan.
    Erkaantuneiden vatsalihasten ansiosta näytän nyt pysyvästi siltä, että olen jatkuvasti kuudennella kuulla raskaana. Napani muistuttaa kraatteria. Rinnoista on jäljellä kevyet pussit, joille on vaikea löytää tarpeeksi pieniä liivejä. Kohdun ja kaikkien muiden laskeumien kanssa saan myös elää lopun ikääni ja vaivat vain pahenevat vanhemmiten. Kaiken lisäksi hiukseni alkoivat harmaantua vauvan syntymän jälkeen, liekö seurausta siitä vai olisiko tapahtunut muutenkin :)
    Mutta yhtä kaikki, ylpeä olen pienestä pojastani enkä häntä ikimaailmassa vaihtaisi täydelliseen vartaloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että jaoit sun kropan tarinan tänne. Mielenkiintoista kuulla miten muilla raskaus on vaikuttanut.

      Mulla hiukset ovat voineet yllättävän hyvin niin raskausaikana, kun sen jälkeen.
      Tosin voi johtua siitä, että olen leikannut niitä huomattavasti lyhyemmäksi. Hiuksia ei lähtenyt raskauden jälkeen, oon siitä tosi kiitollinen. Myös kasvojen iho on voinut erityisen hyvin.

      Sä olet myös tehnyt hienon työn. Mikään ei ole parempaa, kuin äitiys!

      Kiitos kommentista

      Poista
  18. Sulla on niin mahtava ja ihailtava asenne! <3 Mä olen sinut arpieni kanssa, niitä on loppupeleissä aika vähän. Mutta väistämätön totuus että kyllä raskaudet ovat jättäneet jälkensä kroppaan, muutoinkin kuin arpien muodossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, raskaus jättää jälkiä. Olisi omituista jos raskaus ei olisi jättänyt mitään. Kiitos paljon <3

      Poista
  19. Hohhhoijaa, on teillä pienet ongelmat.

    VastaaPoista
  20. Itse juuri odotan ensimmäistä lastani (rv 26 menossa) ja olen nyt jo tihrustanut itkua näiden raskausarpieni kanssa. Minulla on sellainen ihotyyppi johon repeää arvet heti, paino oli noussut noin 200g kun molemmat kyljet oli jo täynnä kirkkaanpunaisia viiruja! Kiitos sinulle viisaista sanoista ja hienosta tekstistä, jostain syystä ei tunnu enää yhtään niin pahalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä raskauteen :) loistava kuullla, että tästä oli apua! Naurit nyt täysillä kasvavasta masusta, arpia tulee jos lisää jos on tullakseen! Ne ovat osa äitiyttä <3

      Poista
  21. Upea teksti, kiitos! Samaistuin lähes joka asiaan. Poikkeuksena ainoastaan, etten itse joutunut sektioon js vältyin näin sektioarvelta. Niitä muita raskauden tuomia arpia tosin sitten riittää senkin edestä...

    Mulla on synnytyksestä lähes puolitoista vuotta, ja ihan samoissa fiiliksissä ollaan. Kerrytin raskauden aikana huimat 25 kiloa, joista 3,2 oli tytön paino ja poikkeuksellisen runsas määrä lapsivettä, vissiin useampi litra. Kaksi viikkoa synnytyksestä painoin kymmenen kiloa vähemmän (tekemättä yhtään mitään), ja viisitoista jäljelle jäänyttä kiloa olen pyrkinyt viimeisen vuoden ja kolme kuukautta karistamaan. Ylläriksi mulle diagnosoitiin tammikuussa kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka vuoksi laihduttaminen on ollut entistä vaikeampaa ja hitaampaa. Tällä hetkellä olisi jäljellä vielä kahdeksan kiloa lähtöpainoon, mutta olen jo nyt melko tyytyväinen onnistuttuani edes tämän verran keventymään kuluneen vuoden aikana.

    Mahan ulkonäkö onkin sitten asia erikseen... Mainitsemasi löysät ja ryppyiset raskausarvet kuvastavat mahani ihoa täydellisesti. Paitsi että lisäksi siinä on järjettömästi ylimääräistä roikkuvaa ihoa, koska "söpö pikku raskausmasuni" oli aivan jäätävän kokoinen rantapallo. Joka päivä yritän hyväksyä itseäni paremmin tällaisena, vaikka tuntuukin epäreilulta miten jotkut äidit pääsevät raskauden kanssa kuin koirat veräjästä ja näyttävät heti muutaman kuukauden kuluttua kuumilta teinipimuilta. Itse en tule todennäköisesti KOSKAAN näyttämään siltä, vaikka kuinka paljon töitä kroppani eteen tekisin.

    Ihanaa, että en ole yksin ja joku muukin jakaa kanssani näitä karseita riittämättömyyden tuntemuksia. Toisinaan sitä miettii onko tässä laihdutuksessa sun muussa edes mitään järkeä, kun joka tapauksessa tulen aina häpeämään itseäni alasti. Mutta elämä ei ole täydellistä, ja aina e nähtävästi riitä, että yrittää kaikkensa. Nahan kiristysleikkausta harkitsen kyllä edelleen...

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensiksi on pakko kiittää, että jaksoit kommentoida näin pitkän kommentin ja lukea tekstini ajatuksella.

      Hienoa, että vauvuodesta huolimatta olet jaksanut tiputtaa kiloja. Kurja juttu tuo kilpirauhasen vajaatoiminta, toivottavasti se saadaan hallintaan. Valtavan hienon työt olet tehnyt ja hitaasti hyvä tulee, vaikka sanonta yleensä ärsyttääkin.

      Tuo riittämättömyyden tunne on kyllä vaikea käsite. Ei riitä, että mies rakastaa päästä varpaisiin kaikkea mitä mussa on. Se ei vaan riitä. Tottakai on ihanaa, että monesti kuulen kehuja ulkonäöstäni ja siitä, että kannan itseni kauniisti. Täytyisi vain itse hyväksyä ettei ole enää se sama teinityttö, vaikka toisaalta 20 vuotiaana olin paljon pahemmassa kunnossa. Peilikuvan kanssa taistelu on hyvin yleistä, siksi uskalsin tämänkin tekstin julkasta.

      Kiitos <3

      Poista
  22. vautsi, olipa rohkea ja mahtava postaus!

    VastaaPoista
  23. Vau miten rohkea teksti! Olet upea nainen!

    "...vaikka onhan joku kehdannut väittää ettei sektioon joutuminen ole synnyttämistä" Tästä lukisin sun mietteitä lisää tosi mielelläni. Pari kuukautta sitten n. 20 h alakautta yrittäneenä ja lopulta kiireelliseen sektioon päätyneenä en ole onneksi kertaakaan kuullut ettei sektio ole synnyttämistä. Olisin saattanut sanoa aika rumasti takaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin olen itseasissa lukenut monesti varsinkin keskustelupalstoilta. Järkyttävää mun mielestä, että joku voi sanoa noin.

      Ihan yhtälailla olet synnyttänyt, oli tapa mikä vaan. Onnea vauvasta! <3

      Poista
  24. Rohkea, hieno postaus. Olet kaunis! Toivon että opit vielä pitämään vatsastasi ja hyväksymään sen. Avauduin juuri äskettäin itse myös blogissani samasta aiheesta. Äitivartalot rokkaa!
    http://jalkitiloja.blogspot.fi/2015/10/praise-mom-body.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Meen katsomaan ajalla tuon sun postauksen <3

      Poista
  25. Voi apua kuinka kaunis olet tuossa kuvassa ihanan vauvamahasi kanssa! T. Lievää Vauvakuumetta ja vakavaa masukuumetta poteva yksivuotiaan äiti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin voisin ottaa tuo kropan takasin! Mä niin rakastin olla raskaana <3 vasta viikolla 40 valitin ekaa kertaa, että nyt riittää! En vaan tiedä jaksanko vielä uudelleen vauvavuotta. Kiitos!

      Poista
  26. Sinun maha ei näytä edes pahalta :) ja kun sinua katsoo kokonaisuutena. huh. oot kaunis 8)

    VastaaPoista
  27. Wow mikä maha viimesessä kuvassa! (Sata sydänsilmähymiötä!)

    VastaaPoista
  28. Kiitos, kun kirjoitit tästä aiheesta. Lohdutti kovasti. Ja luulenpa, että luen vielä huomenna tekstin uudelleen. Elän samankaltaisessa tilanteessa... Vaikka sitä usein muille sanoo, että ei välitä vaikka vatsa on suorastaan hirvittävän näköinen, niin silti asiaa suree omassa mielessä. Sitä odotellessa, että uskaltaa joskus vielä uimahalliin ;)

    VastaaPoista