perjantai 22. huhtikuuta 2016

Keskenmenon pelko

Kerroin toisesta raskaudestani aikaisin. Lähemmäs kymmenen viikkoa aikaisemmin, kuin esikoisen raskaudesta. Kun käsissäni oli positiivinen testitulos kilautin iloisen puhelun parhaalle ystävälleni. ”Herätinkö? Arvaa mitä mä olen raskaana. Enkä muuten edes ehtinyt pestä käsiäni, koska soitin heti”. Vanhempani sekä veljeni sai tietää seuraavana päivänä ja viikon sisällä olin kertonut kaikille läheisilleni. Viikkoja oli vasta 8, kun kerroin uutisen bloginikin puolelle. Ja hyvä niin. Olen jo nyt saanut paljon tukijoukkoja ympärilleni. Mahtava kuulla, mitä muiden odottajien mielessä liikkuu ja miten erilaisia me odottavat äidit olemmekaan. Ja mikä ihaninta tätä oloa ei ole tarvinnut selitellä pitkittyneellä vatsataudilla....

Meille oli itsestään selvyys kertoa heti, koska esikoisen alkuraskaus oli salailuineen niin ahdistavaa. Silloin emme tienneet mitä elämältä haluamme, mutta nyt tiedämme. Lapset ovat elämämme tarkoitus ja niiden ympärille muodostuu onnellinen elämä. Yllätysvauvan ja toivotun vauvan positiiviset raskaustestit herättivät loogisesti hyvin erilaisia tunteita. Apua sanan korvasi tällä kertaa sana ”ihanaa”, joka tuli suoraan sydämestä. Ajatuskin salailusta ahdistaa ja nyt jos jotain tapahtuu meillä on ympärillä suuri joukko tukijoita. Ihmisiä, ketkä ovat eläneet positiivisesta testistä alkaen mukana raskaudessa.


Muutama läheinen kuitenkin mietti kannattaako raskaudesta kertoa kaikille heti? Mitä jos jotain tapahtuu? Eikö kannattaisi vielä hetki odotella viikko jos toinenkin? Ei minulta sitä suoraan kysytty, mutta selvästi miettivät, että enkö pelkää keskenmenoa? Pahoinvointi on ollut niin suuri osa arkea, että en ole ehtinyt pelätä alkuraskauden riskejä. Tiedostan niiden olemassaolon ja surullisia asioita on sattunut lähiaikoina ihan lähipiirissäkin. Olemme asennoituneet niin, että jos jotain tapahtuu niin tapahtuu. Suhtautuminen keskenmenoon olisi varmasti täysin eri jos perheemme olisi kokenut keskeytyneen raskauden. Siksi, en ole ns. paras puhumaan keskenmenosta, mutta uskallan väittää, että se käy lähemmäs jokaisen odottajan mielessä oli kokemusta tai ei. Onhan alkuraskaus kaikkine tunteineen niin ainutlaatuista, mutta arvaamatonta.



Ymmärrän, että monet haluavat salata ja varmistaa asiat yli riskiviikkojen ja toiset odottavat jopa rakenneultraan saakka. Toiset eivät kerro ollenkaan, mutta jos joku huomaa kasvaneen masun uutinen kerrotaan. Valintoja on niin useita ja kaikilla omat alkuraskauden polkunsa sekä pelkonsa joten olisi todella mielenkiintoista kuulla millä viikoilla sinä kerroit raskaudestasi läheisille? Pelkäsitkö sinä keskenmenoa? 


p.s Vappuviikolla päästään ensimmäiseen kunnalliseen ultraan. Oireista päätellen raskaus etenee ja toivotaan, että tuo pieni kuvissa vilahtava papunen muistuttaa jo ihmisitä sekä kasvaa ja kehittyy normaalisti. Jännittää, mutta ei pelota. Taidan silti puristaa mieheni käden tunnottomaksi… ehkä minua sittenkin vähän pelottaa…  

50 kommenttia:

  1. Oi sitä iloa ja jännitystä (ja tuskaa ja hikeä) mitä raskauteen liittyy ♥ Me kerrottiin ensimmäisestä perheelle heti ja töissä taisi olla vko 11 menossa. Toisesta kerroin töissä jo aika aikaisin varsinkin lähimmille työkavereille koska ekallakin kerralla óli vaikeaa pitää salaisuutta varsinkin kun kysessä on raskas hoitotyö. Helpompi kun vaan kertoo niin saa yllättävän paljon tukea ja apua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin tarvitsen sitä tukea ja apua läpi raskauden joten oli loogista kertoa ajoissa :)

      Poista
  2. Mäkin kerroin tästä toisesta raskaudesta todella ajoissa, aika samoilla viikoilla kuin säkin.:) Kirjotinkin joskus blogiin että en oikein usko riskiviikkoihin ja mitä vaan voi sattua missä vaiheessa vaan raskautta mutta uskon niin että asiat menee niinkuin on tarkoitettu. Halun nauttia siitä hetkestä mikä mulla nyt on ja jos jotain tapahtuu, sitä eletään sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Riskejä on läpi raskauden... :/ nyt vain nautitaan ja toivotaan, että molempien raskaudet sujuu ihan loppuun saakka hyvin sekä synnytys :)

      Poista
  3. Mä pelkään keskenmenoa etenkin kun yhden on aiemmin kokenut. Toisaalta tämä alkuraskaus on ollut ihan erilainen siihen verrattuna väsymyksineem ja huonoine oloineen, mutta silti jännittää tuhottomasti kun nt-ultraan on vielä viikkoja. Mutta elämän kantavuuteen on vaan pakko luottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin pelkäisin hirveästi jos olisin kokenut keskenmenon. Hyvin sanottu tuo viimeinen lause :)

      Poista
  4. Me kerrottiin myös tästä toisesta raskaudesta melkein heti kun testi positiivista näytti. Sain paljon kommenttia just siitä, et ei nyt vielä saa kertoa, kesken se menee kuitenkin....yms. Pelkäsin toki keskenmenoa, mutta en antanut pelolle valtaa. Jokainen tekee tyylillään ja kertoo just silloin kun itselle sopii. Itse oon tosi huono salailemaan yhtään mitään. :D Nyt onnellisesti rv 29+5 menossa ja kesää odotetaan oikein kovasti! :) Paljon tsemppiä ja onnea teille odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kaikkea hyvää loppu kuulausiin sinne masun kanssa <3

      Poista
  5. Me kerrottiin kyllä tämä toisen raskauden aikana heti kun saatiin tietää. Kaikki nyt tiesivät että haluttiin toinen lapsi, joten kyllä vanhemmat kysyivät joka kuukausi "joko" :D ja kun mä vaan tunsin yhtkkiä että "oon raskaana" niin tein vahva positiivinen raskustesti samana iltana. En pelänny keskenmenoa yhtään, oli vain sellainen tunne että kaikki tulee menemään hyvin. Ja toistaiseksi on mennytkin! Ennenkun aloin odottamaan esikoiseni, saimme 3 keskenmenoo.. Silloin pelkäsin todella paljon aina sitä keskenmenoa.. Mut tällä kertaa oli todella vahva tunne, ja tiesin että oon raskaana. Mieheni ei olisi halunnut kertoa kellekkään tästä toisesta raskaudesta ennen viikko 12, ei edes vanhemmille. Sanoin kuitenkin että kyllä voidaan kertoa, mulla on vahva tunne siitä että tämä on ja pysyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että teillä on sujunut kaikki nyt hyvin :) tsemppiä raskauteen!

      Poista
  6. mä kerroin raskaudesta heti positiivisen testin tehtyäni ja näin jälkikäteen oon ajatelljt, että se oli multa tyhmin teko hetkeen. mun raskaus päättyi spontaaniin keskenmenoon rv 11+4. sukulaiset kyseli usein, että miten voin ja onko tavaroita osteltu. oli raskasta kerta kerran jälkeen itku kurkussa kertoa, että vauvaa ei olekkaan tulossa ja kuunnella "no te ootte vielä niin nuoria" toitotuksia.

    nuoria tai ei, se lapsi oltaisiin haluttu ja hän oli äärimmäisen rakastettu heti alusta asti. pahalta tuntui, kun kaikki kuvitteli asian helpottuvan kun toisteltiin "teillä on vielä aikaa" ja muita todella huonoja keskenmenon saaneita "lohdutuksia"

    VastaaPoista
  7. Esikoisesta odotettiin 3kk, tokasta kerrottiin heti kaikille ja meni kesken. Nyt jälleen raskaana enkä ole kaikille kertonut, rakenne ensi viikolla. Kai sitä jotenkin on varjellut itseään, monet ihmisten keskenmenon jälkeiset kommentit ovat jääneet mieleen, ne joissa ei ollut ymmärrystä suruun ja vähättelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähättely on varmasti kamalinta mitä niin ison surun keskellä voikaan saada... Jotkut ne eivät ymmärrä! :(

      Poista
  8. Mulla ensimmäinen lapsi oli aika shokkiuutinen sekä itselle että läheisille. Parhaalle kaverille kerroin heti, omalle perheelle joskus 13 vk:n tietämillä. Kuopuksen odotus ei ollut itselle mikään yllätys, mutta kukaan lähipiiristä ei osannut odottaa sellaista uutista.. Siitä kerroin pomolle alkuraskaudesta ja läheisille + työkavereille rv. 16. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle esikoisen positiivinen testi oli niin shokki, että sulkeuduin täysin... Kerroin vasta lähempänä rv 20 sillon kun olin sulatellu asiat ite... Siksi tätäkään ei haluttu salata.. Voi kun sitä olisi tiennyt shokin keskellä, että elämä on vain rikastunut oman lapsen myötä.. Jotenkin kaikki vaan pelotti, ahdisti ja nolotti että ehkäisy petti.... :/

      Poista
  9. Muistan itsekin tuon pelon. Ei puhuttu raskaudesta kenellekään ennen rakenneultraa. Taisin olla vko 22, kun "tultiin kaapista". No pelkohan ei loppunut siihen, vaan pelkäsin juuri niin A-murun kauan kunnes sain hänet syliini.

    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eli vähän sama, kuin meillä esikoisen kohdalla.. tosin pelon sijaan ahdisti... Kiitos-<3

      Poista
  10. Mä en osannut pelätä keskenmenoa ensimmäisellä kerralla, soitettiin appivanhemmille heti testin teon jälkeen ja seuraavana päivänä siitä tiesi jo miehen koko suku (tai siltä musta tuntui ja kyllä muuten suututti) ja se odotus päättyi rv8+5. Toisella kerralla en osannut pelätä keskenmenoa ennen kuin huomasin samoja oireita rv10+ joista ensimmäisellä kerralla keskenmeno alkoi. Neuvolassa kuultiin samana päivänä hyvät sykkeet ja loppuraskaus meni rennosti. Tällä kertaa saatiin kertoa itse kaikille lähimmille ja kerrottiinkin ennen nt ultraa. Tästä nykyisestä raskaudesta kerrottiin perheille pari päivää testin jälkeen, mutta blogiin kirjoitin vasta ultran jälkeen :) tällä kertaa ei ole tullut mitään aihetta keskenmenonpelkäämiseen :) itsekin luotan että kaikella on tarkoitus, myös sillä meidän ensimmäisellä keskenmenolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhottavaa, että ei voida pitää salaisuutta jos sitä on toivottu.. No oli varmaan vaan niin iloinen, että ei malttanut? Ymmärrän kyllä suuttumuksen.. Kaikella on tarkoituksensa, siinä oot oikesssa :)

      Poista
    2. Heh joo innoissaanhan kaikki vaan oli ja suuttumuksen vaikutti varmasti hormonitkin :'D hyvää siinä oli se että he kertoivat myös sen ikävän uutisen kaikille ja me saatiin sitten surra rauhassa :)

      Poista
  11. Esikoisesta kerroin heti ja kaikille, ihan facebookiinkin. Vähän ehkä pelkäsin keskenmenoa, mutta en jotenkin uskonut että niin kävisi. Toisesta ajattelin etten kerro kun vasta ekan ultran jälkeen mutta kappas pari päivää testistä kaikki tiesi, taas. pelkäsin keskenmenoa enemmän toisella kertaa mutta osasyynä oli silloinen kaveri joka "pelotteli" mua kaikesta mahdollisesta ja aika monesti linkkaili kaikennäkösiä kohtukuolema/keskenmeno juttuja. Enhän mä semmosia halunnu lukea kun odotan alkuviikoilla meidän toista lasta. Tai ylipäätään en mielelläni lue semmosia koska oon niin herkkä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ;)

    Ihanaa odotusaikaa teille <3

    VastaaPoista
  12. Olin yksin kotona kun tein plussatestin ja mies teki sellaista työtä missä puhelin ei ollut lähettyvillä joten soitin samantien äidilleni itkien onnesta. Sukulaisille ja ystäville kerroin jouluaattona jolloin oli myös ensimmäinen kolmannes mennyt ja uuden vuoden aattona "julkistin" asian somessa ja niihin aikoihin kerroin myös töissä ensin pomolle ja sitten työkavereille :) voi miten aika meneekin äkkiä, nyt siis rv 29+2 :)

    VastaaPoista
  13. En esikoisen aikaan osannut jännittää keskenmenoa, mutta kun sitten yritimme toista joka päätyi keskenmenoon niin siitä asti se on varjostanut jokaista odotusta. Se menettämisen pelko on ihan käsittämätön.
    Esikoisesta kerrottiin myös melki heti, mutta muissa olemme odottaneet siihen ekaan ultraan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. Todella raskaita viikkoja varmasti ne alun arvaamattomat alkuviikot... :(

      Poista
  14. Mäkään en pelännyt keskenmenoa ensimmäisessä raskaudessa ja salaa jopa toivoin sitä. Nyt se tuntuu ihan hirveältä ajatukselta miten olen voinut ajatella niin ja tuntuu kuin silloiset ajatukset olisivat rangaistus nyt, kun toivottu raskaus ei jatkunut.
    Me kerrottiin myös raskaudesta kaikille lähipiirissä, joten ikävän tapahtuman jälkeen saatiin paljon tukea kaikilta. En tiedä olisinko pystynyt edes pitämään sellaisia uutisia sisällä, joten paras on jakaa ihan kaikki. Ollaan paljon ajateltu miten toimitaan mahdollisella seuraavalla kerralla ja luulen, että kerrotaan myös silloin iloinen uutinen saman tien, vaikka pelko, että jotain tapahtuu on entistä suurempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin olen pahempina päivinä rehellisesti sanottuna ajatellut että jos menee kesken niin olo helpottuu ainakin. Nyt jo parempaan päin ja toivon ja rukoilen, että säilyy riskiviikot matkassa <3 rv12+2 menossa...

      Poista
  15. Esikoisen kohdilla en pelännyt keskenmenoa, mut kaikkea muuta kyllä. Toisen raskauden kohdilla olin luottavainen heti alkuun, mut päätyi km 6+1. Ja nyt ollaan rv8-9 ja en pelkää tai iloitsekaan ennen kuin nään tiistaina ultrassa kaiken olevan ok. Vaikka oireet ovat samat kuin esikosta. Km raskaudessa oireet vähenenivät lähes nollaan.

    VastaaPoista
  16. Ainii ja siis. Ekasta kerrottiin perheille heti. Tokasta vain mun porukoille ja samoite nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä oli tänään ultrassa kaikki hyvin <3

      Poista
  17. Jos sul on koko ajan niin etova olo et sitä pitää kaikkial voivotella ni miten ihmees pystyt olee messuil ja keikoil yms hillimas useit tunteja vai vältteletkö vaam töitä

    Ps ketä luulet huijaavas noil masukuvil noin alkuvaihees. Älä syytä vauvaa jos oot muuten vaa turvonnu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Yleensä en julkaise näin ilkeää kommenttia, mutta tähän haluan nyt vastata. Raskauspahoinvointi on hyvin aaltoilevaa kohdallani on huonoja, erittäin huonoja sekä ihan ok päiviä. Oletko itse kokenut? Ja vaikka mun ei tarvitsisi niin selvennän nyt kuitenkin, että ihan normaalisti olen tehnyt pitkää päivää jo töissäkin päivästä riippuen. Pitkän päivän pusersin töissä pari kertaa vessanpöntöä kaulailen ja mietin pitkään uskallanko suunnata kohti areenaa. Onneksi lähdin, vaikka useamman tunnin seisominen, ei vettä ulottuvilla eikä pissataukoa saikin mut täksi päiväksi vuodelepoon. Koko elämääni ei kuitenkaan voi somesta lukea, joten kehottaisin harkitsemaan ennen kommentointia. Pahoitin mieleni, mutta se taisi ollakkin sinun tarkoituksesi! Asiakaspalvelussa ei ole sopivaa oksentaa taskussa olevaan muovipussiin, mutta messukeskuksessa pussiin oksentaminen onnistuu! Ja p.s en tiennyt sellaisesta turvotuksessa jossa paino laskee ja masu pyöristyy! Raskaus näkyy minusta jo selvästi ylipainostani huolimatta. Todella törkeä sinun kommenttisi ! Ja tottakai nolosti anonyymina.

      Poista
    2. Moi Tiia! Tiesithän, että anonyymi kommentteistakin voi jotenkin selvittää esim. IP- osoitteen? Kurkkaa googlesta jos löydät ohjeita, jos et vielä tiennyt asiasta:)

      Poista
    3. kiitos vinkistä sinulle! Olenkin jo ottanut työkseen vähän selvitellä anokommentteja ja ohjelmien asentamista joilla pystyisi nimenomaan tutkimaan anojakin. En vaan ole mikään hirmu hyvä tietokonejutuissa, mutta apu löytyy läheltä :)

      Poista
  18. Jäätävän törkee ano taas. Huh huh. Mikä ihme saa ihmisen ilkeilemään toiselle tolla tavalla? Kateus vai mikä? Tuskin koskaan vastausta saadaan, mut kävinpähän taas miettimään. Onnea valitsemallesi polulle ano, karma korjaa.

    VastaaPoista
  19. Hei c'moon. Jos et tiedä asiasta paskaakaan, kannattais varmaan ottaa eka faktoista selvää ennen kuin alkaa pätemään ja ilkeilemään. Huh ja hah.

    Tsempit ultraan! Se on kuitenkin aina yhtä jännää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti tsempeistä! Kurjaa, että anonyymit välillä hyökkäävät ilkeineen kommentteineen, mutta onneksi suurin osa on positiivisia kommentteja.. Myös anoilta ;)

      Poista
  20. Todella asiaton kommentti anonyymiltä. Jos on pokkaa tulla kirjoittamaan tuollaisia törkeyksiä niin pitäisi olla pokkaa allekirjoittaa myös omalla nimellään. Meitä on jokalähtöön, harmiksi myös tuollaisia tökeröitä ajattelemattomia ihmisiä. Älä välitä Tiitu, sä näytät hyvältä !<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, törkeä ja asiaton kommentti.. Josta tulee ekana mieleen katkeruus. Kiitos paljon <3

      Poista
  21. Ei saakeli... Mä oon aina kuvitellu et anonyymit osaa olla hitokseen raivostuttavia, ei kaikki mut jotkut... Mut siis tää oli taas ihan törkeyden huippu. :( Raskaus maha on mun mielestäni ja varmasti monen muunkin mielestä ihan perus raskaus massu <3 :) Nimettömänä on helppo taas huudella... Eihän se tarkota että raskauspahoinvointi kestää koko raskaus ajan, toivottavasti se pahin on nyt takana ja saat nauttia loppu raskaudesta täysin. :)

    Ja mä pelkäsin että raskaus menee kesken, muttei onneksi mennyt. :) Nyt mun elämässä on maailman ihanin pikku-mies. <3 Yksin odotin koko raskausajan, yksin olen viisi pitkää vuotta kasvattanut. :)
    Ja mä kyl faceen aika pian laitoin siitä että oon raskaana, menetin ne läheisemmät ystävät, muttei ne tosi ystäviä silloin olleet. :)

    Oot ihan mahtava, kaunis ja aina hyvältä näyttävä mama! :*

    VastaaPoista
  22. myt olin tuhma antedksi tiitu =( olet kiva kamu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamu? Jos me olemme kavereita niin kuka sanoo kaverille jotain noin törkeää? Vai mitä oikein meinasit tuolla kamu sanalla?

      Poista
  23. Yllättävää mutta useasti käy niin, että pahimmat kommentit ovatkin kavereilta. Joko ne on itse tulleet tunnustamaan tai pyytämään anteeksi, koska tosissaan olen itsekkin ex bloggarina kuullut, että osavaa saa osviittaa antavia tietoja jos vain osaa tutkia anonyymi kommenttia bloggerista tai jonkun muun seurantapalvelun kautta. Toivottavasti vältyt jatkossa tuollaisilta ja saat tietoja selville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti en omista niin kaksinaamaisia ystäviä! En edes osaa kuvitella miten reagoisin. Se ystävyys varmaan olisi sitten siinä, jos selitystä ei löydy :oo

      Poista