keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Elektiivinen sektio - ei kiitos alatiesynnytykselle!

Esikoisen synnytys käynnistettiin raskausviikolla 41. Synnytys oli käynnissä toista vuorokautta, mutta eteni todella hitaasti ja oli äärettömän kivulias kokemus. Lopulta minulle tehtiin kiireellinen sektio, eli keisarileikkaus. Syynä leikkauspöydälle joutumiselle oli päällimmäisenä synnytyksen pysähtyminen ja supistusheikkous. Siinä ei tosiaan ollut mitään luonnollista, kun vauva yritettiin saada päivänvaloon lääkkein ja kommervenkein.  Kroppani ei ollut yhtään yhteistyöhaluinen. Muistan, miten kuvittelin synnytyksen olevan elämäni suurimpia hetkiä. Valmistauduin siihen kuinka saan kivuliaan ponnistuksen jälkeen vastasyntyneen rinnalleni ja kuinka kipu unohtuisi katsellessani ikiomaa lasta. Synnytys oli kuitenkin rehellisesti sanottuna yhtä helvettiä. Synnytys jätti syviä arpia mieleeni. Epäonnistuneesta alatiesynnytyksestä jäi kovia traumoja. Traumoja joista en uskaltanut puhua ääneen, koska saimmehan täydellisen pojan ja selvisimme hengissä.

Muistot synnytyksestä olivat vielä viime vuoden puolella niin huonot, että en edes halunnut lisää lapsia. Aloin pelätä heti plussattuani synnytystä, joten jo ensimmäisessä neuvolassa pyysin lähetettä pelkopolille. Halusin apua heti, koska en missään nimessä halua synnytyspelon varjostavan raskauttani. Uskaltauduin hankkiutua kuitenkin uudelleen raskaaksi, koska päätin että en aio kokea sitä sumuista helvettiä synnytyssalissa enää koskaan uudelleen. Koska on olemassa toinenkin vaihtoehto, sektio.


Pidän erittäin tärkeänä, että tämän vauvan kohdalla äitiyteni alkaa hyvin. Esikoisen kohdalla en tunnistanut olivatko kyyneleet iloa vai surua. Olin synnytyksen jälkeen hyvin heikko ihminen, enkä kehdannut hakea apua sillä pelkäsin "sinä sait terveen lapsen, eikö se riitä" - asennetta. Tällä hetkellä purkaan vuoden 2014 synnytystä terapiassa ja valmistaudumme yhdessä uuteen. Synnytyspelot voivat pahimmillaan varjostaa läpi raskauden niin, että odottavana äitinä oireilisin päivittäin. Ja äidin oireilu vaikuttaa masussa kasvavan vauvan hyvinvointiin.




Ilmoitin ensimmäisessä neuvolassani, että haluan mennä mahdollisimman pian pelkopolille, sillä aion synnyttää toisen lapsemme sektiolla. En mennyt pelkopolille sillä tarkoituksella, että pääsisin kokonaan synntyspeloistani vaan siksi, että halusin saada suostumuksen sektioon. Olin raskausviikolla 15 kun istuin vastaanottohuoneen penkille ja kerroin kuinka haluaisin synnyttää sektiolla. Toisella kerralla sitten tapasin lääkärin raskausviikolla 24. Yksinkertaisesti minusta tuntuu turvallisemmalle mennä sektioon kuin alatiesynnytykseen. Toista kahden vuorokauden alateitse yrittämistä ja epäonnistumista en halua enää kokea. En suostu edes yrittämään, vaikka tiedostan, että synnytykset voisivat olla täysin erilasia. En halua kokea sitä epäonnistumisen tunnetta heti äitiyteni alkumetreillä.

Omalla kohdallani synnytyspelot ovat jossain tuolla niin sisällä, että tunnin tai kahden keskustelu kätilön kanssa ei todellakaan riitä poistamaan niitä. En pelkää ponnistamista, en repeämistä enkä supistuksia vaan toistamiseen epäonnistunutta alatiesynnytystä. Sitä kamalaa tunnetta, kun et voi itse hallita tilannetta mitenkään. Molemmissa synnytystavoissa on omat riskinsä. Molemmissa synnytystavoissa voi käydä oikestaan ihan mitä vaan. Minusta on tärkeää, että keskusteluissamme ei ole vatvottu niitä asioita mitä voi pahimmillaan tapahtua. Tärkeintä on se, että pyrimme lopputulokseen jossa minä ja syntyvä lapsemme saamme mahdollisimman hyvän alun. Sitä mekin haluamme.



Sektiota toivoessa on hyvin tärkeää tietää mitä on todella toivomassa. Pyrkiä mahdollisimman tarkkaan kertomaan miltä itsestä tuntuu ja miksi kokee, että ei kykene synnyttämään alateitse. Synnyttävällä äidillä on oikeus tuntea omat tuntemukset ja kroppasi on sinun. Jokaisella pelkosektiota toivovalla on omat henkilökohtaiset syynsä eikä kenenkään tulisi vähätellä niitä.

En ole kohdannut minkäänlaista manipulointia. Minua ei ole yritetty suostutella/ ylipuhua johonkin mitä en halua. Vaikka lääketieteellisesti ensimmäinen synnytykseni meni loppupeleissä nappiin, sillä lopulta synnytin kymmenen pisteen pojan. Sektiotoiveitani on kuunneltu ensimmäisestä pelkopolikäynnistä saakka. Olen saanut puhua ja kohdannut paljon ymmärrystä, joka kieltämättä osittain jopa yllätti minut. Olin varautunut "taistelemaan" toiveistani. Selittämään, anomaan suostumusta sektioon. Turhaan. Olisi pitänyt uskoa lauseeseen "ketään ei voida pakottaa synnyttämään alateitse" - tämä on nimittäin täysin totta.

Kaikille teille ketkä tunnette pientäkin pelkoa synnytykseen liittyvissä asioissa käykää keskustelemassa. Olen lueskellut paljon sektiotaisteluista. Usein puhutaan miten sektion saaminen on ollut yhtä suurta taistelua ja kuinka monin on saanut päätökseksi "ensin kokeilemme alateitse ja jos ei onnistu, leikataan".  Itse olen käynyt sen suurimman taistelun oman pääni sisällä. Pelännyt, että minua ei ymmärretä eikä kuunnella.

Nyt keskityn nauttimaan raskaudestani ja jään odottelemaan rauhallisin mielin tulevaa. Meidän marraskuinen syntyy maailmaan toiveideni mukaan keisarileikkauksella. Minulle tehdään elektiivinen sektio, eli suunniteltu sektio. Synnytyspelot eivät poistuneet kokonaan sektiopäätöksellä, mutta nyt ne ovat hallittavissa. Toivon, että tämä pelkosektio parantaa edellisen synnytyksen haavoja.


Halusin ehdottomasti kirjoittaa sektiotoiveistani myös tänne blogiini, sillä kenenkään ei ole pakko synnyttää alateitse. Tottakai kannustan kaikkia (varsinkin ensisynnyttäjiä) synnyttämään alateitse, onhan se luonnollisin tapa. On ihan ok pelätä ja se täytyy sanoa ääneen. Omia tuntemuksia saa ja pitääkin puolustaa.  Kenenkään muun ei tarvitse edes ymmärtää pelkojasi, voit siis unohtaa heti muiden mielipiteet. 

Kärsitkö sinä synnytyspeloista? Oletko synnyttänyt synnytyspelkojen vuoksi sektiolla? Millaisia sektiokokemuksia teiltä löytyy?

14 kommenttia:

  1. Mun esikoinen syntyi 53h jälkeen hätäsektiolla, ja se oli kyllä melko paskaa. Mua harmitti eniten se, että mut nukutettiin joten missasin paljon.
    Toisen kohdalla en edes harkinnut, varsinkaan sen jälkeen kun kätilö oli minulle sanonut että olisi oikeasti voinut käydä todella pahasti.
    Elektiivinen sektio oli ihana kokemus verrattuna hätäsektioon. Mulle oli tärkeintä että tiedän mitä tapahtuu, koska ja miksi. Ja että saan vauvan syliini heti.

    Silti sain muutama inhottavaa kommenttia, jossa todettiin minun olevan itsekäs, ja tuhlaavan veronmaksajien rahoja turhalla laikkauksella.. Jep jep.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus! Kälylläni oli täysin vastaava kokemus esikoisensa kanssa. 53 tuntia synnytystä päättyi sektioon, koska kroppa lopetti synnyttämisen kesken. Toinen lapsi saatettiin maailmaan sektiolla, jota hän joutui hieman itselleen taistelemaan.

    Itsellä on takana kolme erilaista, mutta kaikki muutaman tunnin alatiesynnytystä. Jokaisella raskaudella synnytys on jännittänyt ja suoraan sanottuna pelottanutkin. Mikä on ihan normaalia, sillä totta kai kipu ja kaikki muu nyt jännittää! :) Kaksi viimeistä synnytystä meni ilman kivunlievityksiä, kun synnytys eteni niin huimaa vauhtia. Kolmannen syntyessä huokaisin miehelleni, että tämä oli sitten viimeinen, eikös joo? :D

    Onnea odotukseen - ja ihanaa että uskalsit yrittää toista lasta! ❤

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mulla oli supistuksia esikoisesta rv20 -> ja kuopuksesta rv17 ->, mut pojat on syntyny rv40+4 ja rv39+4 - molemmat alateitse 10h ja 7h kestoilla.

    Esikoisesta jäi silti synnytyspelko, koska ainoo toive oli epiduraali ja sitä ei lopulta ehditty laittaa. Tiesin, ettei synnytystä voi suunnitella, mut koska toiveita oli vaan yks, oletin tyhmänä edes sen onnistuvan.

    Kuopusta oottaessa pelkäsin niin paljon, et joutuisin taas synnyttämään ilman kivunlievistystä. Kirjotin heti lomakkeeseen, et tällä kertaa tahdon tietää kohdunsuun tilanteen usein, ettei tuu yllätyksiä. Kaikki meni sit lopulta täydellisesti ja synnytin uudestaan ilman kivunlievitystä, mut tällä kertaa täysin omasta tahdosta. Synnytyksestä jäi niin ihana kokemus, et oisin valmis siihen vaikka kerran viikossa. :D

    Toivottavasti sullaki tää toinen kerta parantaa haavoja esikoisen ajalta!

    VastaaPoista
  5. Hyvä, että saat toiveidesi mukaisen synnytyksen!

    Mä taas haluan nimenomaan synnyttää alateitse ja pelkään joutuvani sektioon... Esikoisella oli vaikea syntymääasfyksia ja toisen kohdalla tämä riski pyritään erityisesti minimoimaan. No, voi vaan toivoa, että kaikki menee tällä kertaa hyvin. :) Voin samaistua noihin sun äitiyden alun fiiliksiin, kun kaikki ei mennyt niin kuin kuvitteli.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä postauksesta, tää oikeesti veti tunteisiin, koska mä itkin tätä lukiessani kovasti ja mietin omia kokemuksiani Leevin synnytyksestä.. Mulla jäi kammo, mä en vieläkään halua lisää lapsia juuri pelon takia.

    Raskaus sujui tosi hyvin, mulla ei ollut pahoinvointia ollenkaan, ehkä kerran oksensin, mutta närästystä oli sitten senkin edestä, sitä oli joka päivä moneen kertaan. Niitä ällötys ruokia ei juurikaa ollu, sipsejä en voinut syödä, hyh :D

    Sitten tuli se päivä 2.5 kun sairaalaan Maanantai aamuna menin käynnistykseen. Ystäväni Terhi mut sinne vei. Minulle näytettiin huoneeni ja paikkoja vähän. Sain ihanan huone kaverin Jennan, joka synnytti päivää ennen mua, sitten sain myös toisen huone kaverin hän synnytti muistaakseni mun jälkeeni. Käveltiin pitkin käytäviä iltaisin, hengailtiin yms. Oli meillä hauskaakin siellä. :)

    Pillereitä tunkivat emättimeen mutta mitään ei tapahtunut, ei mitään, ei supistuksiakaan tullut, tai tuli mutta en mä vaan tuntenut niitä! :D Mä en siis tuntenu supistuksia koko raskaus aikana yhtään, en ees synnytys salissa...
    Kunnes lääkäri päätti että torstai aamuna puhkaistaan kalvot sitten.

    Keskiviikko-Torstai välisenä yönä mulla oli aivan tajuttomat kivut, siis uskomattoman kipeet kivut. Kävin kuumassa suihkussa istumassa, ei auttanut, pyysin kipu lääkettä, sain piikin perseeseen, ei auttanut. Lähdin kävelee pitkin käytäviä tuskissani, ei auttanut. Huusin ja itkin yksin huoneessani. En siis nukkunut silmällistäkään sinä yönä. Sain nukuttuu ehkä puoli tuntia, minut tultiin herättämään kello 07.10 torstai aamuna, kun sanottiin että pakkaa tavarat ja laita ne tuohon sun sänkyysi ja mene saliin odottamaan. No mä tein niin. Olin paniikissa, että ehtiikö ystäväni tulla, mutta ehti onneksi. Äitinikin kuulemma kävi siellä salin ulkopuolella, mutta en sitä nähnyt koska olin aika tokkurainen siellä sängyssä. :D Kalvot puhkaistiin. Hanne kysyi että haluanko ruokaa, en halunnut, mutta hän haki silti mulle ruokaa, en syönyt mitään, join vähän. Mulla oli todella kovia kipuja jo pikku hiljaa, pyysin epiduraalia, en saanut sitä, olisin saanut mutta liikahdin niin ei pystynyt sitä laittaa loppuun saakka, sain sitten spinaali puudutuksen, ja arvatkaa oliko IHANAA kun kaikista paikoista lähti tunto, ai että! Menin kokeilemaan synnytys palloa, se oli aika hauskaa :D
    Käyrien mukaan tuli supistuksia, mutta miksi en mä niitä tuntenut? :D haha. No, en vaan tuntenut. Sitten olinkin auki tarpeeksi ja mun alkoi mieli alkaa puskemaan... Sain luvan puskea. Se vasta olikin työlästä, tuntui että henki lähtee, siis oikeesti tuntu siltä.
    Ponnistaminen oli vaikeeta, koska supistukset olivat todella tiukalla, ei tullut niitä kunnolla :o
    Camilla opiskelia oli hurja tuki mulla siellä, Hanne myös. Koko aika kuulin Heidi sä jaksat, pakko jaksaa, kohta se on ohi, vielä vähän... :D Ihan viimeisillä minuuteilla mulla alko voimat loppumaan etten enään oisi jaksanut puskee, yksinkertaisesti vaan en oisi enään jaksanut... Mä olin niin väsynyt, etten vaan meinanut jaksaa, sillon multa tuli kauhee itku. Vauva meinasi hartioistaan kiinni jäädä, lääkäri jo alkoi leikkausta suunnitella, mutta sitten otettiin avuksi imukuppi jolla vauva autettiin ulos. Ja mä olin helpottunut, kuulin ihan pienen parkasun vauvan suusta. En osannut edes itkeä, Hanne itki mun vieressä, halas ja onnitteli mua. <3

    Minusta tuli äiti 5.5.2011, kello 16.54 syntyi minun rakas pieni poikani, "hurjilla" mitoilla 3960g ja 54cm.

    Tollon mä päätin etten mä enään ikinä halua synnyttää, ja mä pelkään edelleenkin sitä... Ei sillä että mulla nyt joku mies tässä olisi ja pitäisi synnyttää mutta kuitenkin... Poika sai aika alhaset pisteetkin, oli aika vihertävä/sinertävä kun syntyi. :/ Mutta nyt mulla on maailman ihanin viisi vuotias. Mä oon ylpee että mä jaksoin loppuun asti, vaikka huonolta näyttikin. <3

    ps. oot taas ihan huippu kaunis noissa kuvissa, en kestä <3 :) Ja anteeks pitkä sepustus... Oot ihana :)

    VastaaPoista
  7. Ensimmäinen käynnistettiin,syntyi täydellisien puudutusten jälkeen 4,5 tunnissa. Toinen alkoi itsestään ennen laskettua aikaa ja kesto 25 tuntia ja luomuna,koska pöljä pinnistelin niin kauan ettei voitu puudutusta enää laittaa. Kolmas käynnistyi itsestään muutama päivä ennen laskettua aikaa, mutta päättyi hätäsektioon ja vauvamme menehtyi synnytyksessä. Neljäs syntyi suunnitellulla sektiolla rv.37+2. Vaikka luomusynnytyksestä jäi pelot niin SUOSITTELEN kaikille ensisijaisesti alatiesynnytystä, ellei pelot ole lamauttavat ja tarvitaan sektio. Toipuminen on niin paljon nopeampaa alatiesynnytyksestä ja ylipäätään maidonnousu ja kaikki fyysiset toiminnot palautuu paljon nopeammin alatiesynnytyksen jälkeen.

    VastaaPoista
  8. Mulla meni esikoisen synnytys niin että pe-su käynnistettiin ja päätyi kiireelliseen sektioon sunnuntai-iltana 22.30. Eli pari päivää kivasti kärsin niistä oksitosiinisupistuksista. Kun aloin odottaa kuopusta niin pelotti tosi paljon, mutta aika nopeesti olin päättäny et suoraan sektioon mennään. Ja se meni hyvin! Mä sain ihanan synnytyskokemuksen ja mikä parasta, vauvan melkein heti syliin. Esikoisen aikaan mut jouduttiin vielä nukuttaa....

    Muutamat kummasteli että miks vapaaehtosesti sektioon et yrittäisit edes alateitse, mutta kun mäkään en halunnut enään sitä epäonnistunutta alatiesynnytystä. Se oli joillekkin hankala ymmärtää. Mä oon kyllä 100% tyytyväinen valintaani.

    Itse asiassa odotin myös kun pelkopolille menin että saisin tapella sektion saannista, mutta siellä oltiinkin ymmärtäväisiä.

    Tsemppiä odotukseen!

    VastaaPoista
  9. Laitoin sulle viestiä fb, tänne on puhelimella niin hankala kirjottaa :)

    VastaaPoista
  10. Hyvä kirjoitus, ja kovin samaistuttava. Olen itse saanut molemmat poikani pelkosektioilla ja se oli meille kaikille ehdottomasti paras tapa sen kautta, että se oli sitä minulle. Ihanaa loppuodotusta ja ennen kaikkea henkisesti rauhallista, kun tieto elektiivisestä sektiosta mahdollistaa sen.

    VastaaPoista
  11. Minulla aivan sama ajatusmaailma. Esikoinen syntyi 2014 nopeasti, ja en edes ehtinyt tapaamaan kätilöä ennen ponnistusvaihetta. Paha repeämä ja uusi sairaala reissu viikonsisällä kohtutulehduksen ja puhjenneen umpparin takia. Nyt minulle heti luvattiin sektio, jo pelkästään repeämän takia. En missään nimessä lähtisi kokeilemaan toista alatiesynnytystä! Marraskuussa nautin toivottavasti uudesta tulokkaasta joka saapui maailmaan hyvän sektiokokemuksen jälkeen

    VastaaPoista
  12. Kerrassaan hieno kirjoitus ja kadehdittava asenne. Itselläni on vielä prosessi kesken, vaikka minullakin olisi marraskuussa synnytys ja mitä todennäköisimmin suunniteltu sektio. Nyt on jo kolmas lapsi tulossa ja kaksi aiempaa yliaikaista raskautta ovat päätyneet paremmin ja huonommin menneiden käynnistysten, pitkittyneiden synnytysten ja sydänäänten heikkenemisen jälkeen (ensimmäisessä oli myös kuumeinen infektio) kiireelliseen sektioon. Jo toisen kohdalla minulle tarjottiin mahdollisuutta suunniteltuun sektioon, mutta en sitä halunnut. Itselläni toipuminen niin fyysinen kuin henkinenkin vei niin kauan. Haluaisin saada omat ajatukseni juurikin vastaaville raiteille - eli suunnitellussa sektiossa ei tule pettymyksiä ja se voi olla ns. korjaava/eheyttävä kokemus kahden rankan synnytyskokemuksen jälkeen. Ongelma vain on, että itse pelkään nimenomaan sektiota ja olenkin pyytänyt jo lähetteen pelkopolille tämän pelon takia. Jotenkin vain tuntuu, että minun on vaikea hyväksyä sitä, että minua ei ole luotu synnyttämään...

    VastaaPoista
  13. Hieno teksti! Ihanaa, että olet saanut apua ja saanut käsitellä asiaa ammattilaisten avulla - se on aika rikkaus. Meidän tytöt syntyivät viime kesänä kiireellisellä sektiolla, kun toisen sydänäänet alkoivat heitellä. Minua pelotti etukäteen enemmän sektio kuin alatiesynnytys ja se, että sektioon päädyttiin oli/on minulle aika suuri pettymys. Toiveeni on, että jos lisää lapsia saadaan, niin saisin synnyttää alateitse. Oikeastihan sillä ei ole suurta merkitystä, miten lapsi maailmaan tulee, kunhan tosiaan kaikki menee kaikkien osapuolten kannalta hyvin - mutta yritäpä itse ajatella niin kun on tuossa tilanteessa, vaikka tajuaakin asian jotenkin järjellä.. :)

    ps. Ihania kuvia!

    VastaaPoista