lauantai 23. heinäkuuta 2016

Lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka

Näin tokaisi Ruotsin kuningatar Silvia. Tuon lauseen kuultuani pysähdyin miettimään mitä arki oikeasti olisi ilman omia vanhempiani? Vanhemmaksi kasvaminen sekä vanhempana toimiminen kävi kieltämättä paljon helpommin kuin kuvittelin. Ilman tukea ja turvaa se olisi kuitenkin ollut huomattavasti hankalampaa. Omat vanhempani ovat olleet korvaamaton apu lapsiperhe arjesta selviytymisessä. He ovat tukeneet meitä alusta saakka.  Heidän kotoa löytyy vaippoja, vara vaatteita, lastensänky, rattaat sekä eteisestä pienet kumisaappaat. Olen todella kiitollinen, että lapsellamme on ns. toinen koti. Paikka jossa poika tuntee olonsa turvalliseksi. Paikka, jonne voi viedä lapsen huoletta.

Isovanhemmilta saama rakkaus on lapselle hyvin arvokasta. Heidän tarkoitus ei ole korvata meitä vanhempia, mutta tuoda elämään tukea ja turvaa. Isovanhempien rooli puhuttaa ihmisiä paljon. Välillä itsekin mietin miten rakentaisin tätä palapeliä? Nimittäin ei työssäkäyvien vanhempieni ole mikään pakko jaksaa viikonloppuisin lastenhoitoa. Ja välillä tuleekin sellainen olo, että ei kai he vaan ajattele että pidän heitä lastenhoitoautomaatteina? Itselleni on siis tärkeää tietää, että lastenhoito tapahtuu täysin heidän omasta tahdostaan. Siksi lähettelen pitkin päivää kyselyitä, että tullaanko jo hakemaan? Ja muistutan, että saa palauttaa kelloa katsomatta.


Heidän yhteisiä puuhia katsellessa näen, että lapsenlapsi tekee elämästä elämisen arvoista. Sanotaan, että isovanhemmat jakavat lapsenlapsilleen elämänkokemusta. Tämä on täysin totta, mutta uskon, että lapsenlapsi antaa heille vielä enemmän. 




Joskus poikamme haluaa viettää aikaa mielummin isovanhempien kanssa, kuin meidän. Kun kysyn mitä tehdään hän haluaa lähteä isovanhempien luokse. Toki se joskus aiheuttaa itsessäni pientä mustasukkaisuutta, mutta sisimmässäni tästä mahdollisuudesta saa olla vain kiitollinen. On hienoa, että muutkin osavaat piilottaa terävät keittiöveitset, laittaa haavan päälle laastarin ja lukea iltasadun. 

En pakkaa yökyläkassiin kirjallisia lastenhoito-ohjeita. Luotan, että aikuiset ihmiset kyllä osaavat. Ovathan he kasvatteen minusta ja veljestäkin ihan kelpo kavereita. Hemmottelu isovanhempien luona koostuu (tietojeni mukaan) enneminkin ajan ja huomion antamisesta, kuin lahjonnasta ja herkuttelusta. Toki annan edellä mainittuihin asioihin ihan vapaat kädet järkeä kuitenkaan unohtamatta. Erilaisista kasvatus/toimintavoista on varmasti hyötyäkin lapselle? Isovanhemmat saavat siis kasvattaa omalla tavallaan. Kotona on kodin säännöt ja isovanhemmilla isovanhempien säännöt, tämän ymmärtää jo 2-vuotiaskin.


Muistan, miten surulliseksi lapsuuden ystäväni tuli, kun mummini vei minua keskellä koulupäivää hammaslääkäriin. Tuon ikäisenä en osannut kysyä hänen mummostaan, mutta näin aikuisiällä olen ymmärtänyt kateuden. Ystäväni "mummolahaaveet" ovat jääneet lapsuudessa vain mielikuvituksen varaan.

Näin nuorena äitinä en edes oikeasti vielä ymmärrä, mitä lapsenlapset antavat isovanhemmilleen. Mutta tiedän jo nyt, minkälainen isovanhempi haluan tulevaisuudessa olla. Esimerkki löytyy tuosta ihan läheltä. Alle kolmen kilometrin päästä, joka joskus kieltämättä tuntuu liian lyhyeltä välimatkalta. Oikeasti tuo välimatka on kullan arvoinen. Voi kun kaikilla meillä vanhemmilla olisi tarjota lapsensa elämään rakastavat isovanhemmat. Tiedän jo nyt, että molemmille lapsillemme jää ihania muistoja isovanhempien kanssa puuhasteluista. Se ei jää kenellekään epäselväksi. 

Suuntaan nyt raskausväsymykseni kanssa päiväunille ja sen jälkeen lähden hakemaan poikaa kotiin. Hän päätti eilisen saunaillan jälkeen jäädä äitini viereen nukkumaan. Kysyin saunan jälkeen, että lähdettäisiinkö kotiin nukkumaan? Tuo päänpudistus ei enää saa aikaan minussa mustasukkaisuutta laisinkaan. Hän saa viettää aikaa isovanhempien kanssa niin paljon, kun itse haluaa. Tuo mahdollisuus on suuri rikkaus.


Minkälainen rooli lastenne isovanhemmilla on elämässänne? 

7 kommenttia:

  1. Meillä on isovanhemmat tosi tiiviisti tyttöjen elämässä. Yhtä lukuunottamatta kaikki mummit, mammat ja papat asuvat 10 km säteellä meistä ja ollaan viikottain tekemisissä. Tällä hetkellä tytöt ovat mammalassa hoidossa meidän työpäivien ajan mikä on aivan huippua! :)

    VastaaPoista
  2. Allekirjoitan tekstisi täysin :).

    Meillä on kaksi poikaa 4/14 ja 2/16, vanhin poikamme on sellainen muorin (=minun äiti) kulta että oksat pois :-D. Muorilasta ei haluttaisi millään lähteä pois, kun kysytään että mennäänkö kotiin niin vastaus on yleensä; "mä muorin viereen yöksi".
    Miehen vanhemmilla on oma yritys, joten heillä on hieman rajallista poikien kanssa oleminen, ensi vuonna toki jäävät eläkkeellä, odottavat kuulemma sitä kun pääsevät poikien kanssa touhuamaam kaikenlaista :-)!

    VastaaPoista
  3. Sehän ei ole mitenkään varmaa, että sinusta tulee isovanhempi. Asia ei ole sinun käsissäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai ei vai? Ihan totta? Mä kun luulin, että päätän lapsieni puolesta haluavatko he lapsia vai ei? :D

      Poista
  4. Olen vain törmännyt sellaisen ajattelutapaan, että kun hankitaan lapsia, niin lapsenlapset ovat automaattinen jatkumo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse toivon, että joskus saan kokea isovanhemmuuden <3

      Poista
  5. Onhan se ihan luonnollista :)

    VastaaPoista