maanantai 18. heinäkuuta 2016

Lapsettomat jaksaa leikkiä ja lässyttää, minä en.

Käytiin viikonloppuna hyvän ystäväni kanssa Korkeasaaressa. Karhulinnan kohdalla päätin jäädä alas odottelemaan. "Menkää te vaan" huikkasin ystävälleni, joka kulki käsikädessä poitsun kanssa. Huomasin rattaille sopivan reitin, mutta päätin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani ja lähdin istuskelemaan puistonpenkille. Istuttuani hetken ilopillerit juoksivat luokseni karhuista höpöttäen. Väsytti, mutta hymyilytti. Mielessäni pyöri ajatus, että nuo lapsettomat ystävät ovat kyllä niin huippuja. He jaksavat leikkiä ja läsyttää läpi päivän. Ja minä saan rauhassa lyllertää perässä ja käyttää tekosyynä pyöreää masuani. No ihan totta, viime aikoina on supistellut paljonkin.

Lapsettomana ihmisenä ihmettelin, miksi väsyneet vanhemmat eivät vaan laita lapsiaan viikoksi hoitoon ja lähde lomalle rentoutumaan? Miksi he eivät hiljennä kirkuvia lapsia? Miksi he ylipäätänsä hengailevat siellä missä muutkin, jos homma ei pysy hanskassa? Ja syyllistyin jopa siihen ärsyttävään lauseeseen "miksi lisääntyä jos ei jaksa?". Niinpä niin. Kokemattomana on helppoa huudella. Oikein naurattaa miten olenkin kommentoinut lapsiperheitä tietämättä yhtään mitä se oikeasti on. Lapsiperheiden maailma avartuu aika paljon, kun pyöräyttää sen oman kullannupun tähän maailmaan. 


Lapset muuttavat elämää, mutta sitä voi ihan itse myös valita miten elämää haluaa muuttaa. Voin lähteä lapseni kanssa lähes mihin tahansa, kun asennoidun oikein. Vaikka löydänkin tällä hetkellä suurimman onnen lauantai iltana lapseni ja minun yhteisestä popcorn kulhosta, osaan höpöttää muustakin kuin lapsista ja viettää aikaa ilman poikaa. Näin kesällä tykkään kuitenkin liikkua perheenä arvokkaan loma-ajan vuoksi, joten parasta on ne vapaaehtoisesti seikkailuissamme mukana olevat lapsettomat ystävät. He juoksevat iloiten taaperon perässä. Lapseton jaksaa panostaa. Lässyttää ja leikkiä läpi päivän. Ehkäpä siksi, koska sitä ei tarvitse tehdä päivittäin? Ja se lapsen riemu on niin suloista katseltavaa. Meidän poika rakastaa lapsettomia ystäviäni. 




Onhan se ihanaa, että joku muukin kelpaa kuin äiti. Vai mitä? 


4 kommenttia:

  1. Todellakin! Omassa ystäväpiirissä kaikki ovat jo perheellisiä, ja väsyneitä :D Mahtavaa että on tuollaisia energisiä lapsettomia kavereita, jotka vielä haluavat viettää vapaa-aikaansa sinun lasten kanssa ja lapsiperheille suunnatuissa paikoissa. Se ei ole ihan itsestään selvää. Nauti tuosta avusta kaikin rinnoin!

    VastaaPoista
  2. Päiväkodeissa usein näkee, että nuoremmat hoitajat jaksavat puuhata lasten kanssa ja vaikka juosta hippaa koko ulkoilun ajan. Vanhemmilta työntekijöiltä sitä energiaa taas harvemmin vaikuttaa löytyvän, ja enemmänkin vain seisovat ringissä keskenään jutellen...

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä onnekas että sinulla tuollaisia ystäviä. Omat lapsettomat sukulaiset/ystävät hyvin harvoin jaksavat innostua, aloite lähtee useimmiten meidän päästä. Siksi ei aina tiedä onko oikesti hauskaa vai "tekohauskaa" puuhastelua ollut.

    VastaaPoista
  4. Minua ärsyttää se että minusta vieläkin tuntuu aina että olisi jotenkin pakko olla mukana kun toinen leikkii tyttären kanssa. Hän on melkein 15 kk ja on ollut TODELLA vaativa lapsi, joten minun pitäisi vaan sanoa OK ja mennä nukkumaan... Mutta ei, kun pitää jostain syystä istua siinä vieressä ja näyttää iloiselta vaikka välillä ei yhtään kiinnostaisi, eikä kukaan edes kysy minulta mitään. On se äiti kummallinen eläin... :D

    VastaaPoista